Väestöliitto: Suomalaismiesten lapsettomuus maailman korkeimpia – yhtenä syynä naisten parempi koulutus

Suomalaiset lykkäävät lasten hankkimista – tässä syyt 1:07

Lastensaanti-iän ohittaneista suomalaismiehistä joka neljäs on lapseton. Luku on maailman korkein, kertoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch

Naiset ovat samassa tilastossa maailman kolmantena.

Väestöliitto on vertaillut lapsettomia eri maissa Euroopassa ja "lapsettomien osuus on Euroopassa muuta maailmaa selvästi korkeampi". 

– Suomessa on historiallisestikin ollut korkea lapsettomuus ja se on vain noussut viime vuosikymmeninä, toteaa tutkimusprofessori Anna Rotkirch

Oletettavissa on, että Suomi pysyy kärjessä myös jatkossa. Parhaillaan nousu nimittäin todennäköisesti jatkuu.

– Tämä siksi, että syntyvyys laskee ja isäksi tullaan yhä myöhemmin.

Lapsettomuus on yleisempää alimmissa tulo- ja koulutusryhmissä.

– Ne miehet, jotka menestyvät yhteiskunnallisesti, päätyvät myös useammin isiksi. Tämä on siis myös sosiaalisen tasa-arvon kysymys.

– Miesten kohdalla varmuudella voi sanoa, että suurin osa näistä lapsettomista miehistä olisi halunnut lapsia, Rotkirch jatkaa.

Väestöliiton erikoistutkija Anneli Miettinen ei täysin allekirjoita Rotkirchin näkemystä, siitä että suomalaismiehet olisivat lapsettomuustilaston kärkipaikalla. Miettisen mukaan asiasta ei ole tarpeeksi tarkkaa tilastotietoa koko maailman mittakaavassa.

"Suomessa hyvin koulutettu naisväestö suhteessa miesväestöön"

Miksi Suomi?

– Eroamme muista Pohjoismaista naisten ja miesten välisessä koulutustasossa. Meillä on hyvin koulutettu naisväestö suhteessa miesväestöön. Miesten keskuudessa on aika suuri joukko, jolla on vähemmän koulutusta. 

Väestöliitosta muistutetaan, että asia liittyy myös syrjäytymiskehitykseen.

– Jos mies syrjäytyy työelämästä, tämä näkyy myös vaikeutena perustaa perhe. 

Rotkirch huomauttaa, että kansainvälistä vertailua vaikeuttaa se, että miesten lapsettomuutta on tutkittu huomattavasti naisia vähemmän.

Lisää tietoa aiheesta täällä.   

Muokattu otsikkoa kello 16.16, miesten lapsettomuudesta ei ole tarpeeksi kattavaa tilastotietoa maailman mittakaavassa, jotta suomalaismiesten lapsettomuuden voitaisiin sanoa olevan yleisintä koko maailmassa.

Lue myös:

    Uusimmat