Suomi 2007. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus: Marko Leino Reijo Mäen dekkarista Jäätynyt enkeli (1990). Tuotanto: Markus Selin. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Dan Peled. Musiikki: Lauri Porra. Pääosissa: Juha Veijonen, Hannu-Pekka Björkman, Jussi Lampi, Kari Väänänen, Lotta Lindroos, Johanna Kokko, Kari Hietalahti, Kari-Pekka Toivonen, Jasper Pääkkönen. Kesto: 92 min.
Mitä saadaan kun yhdistetään Suomen kaupallisesti menestynein elokuvaohjaaja ja elokuvatuottaja? Parhaimmillaan varsin vetävää viihdettä, joksi voi täydellä syyllä luonnehtia vuonna 2004 valkokankaat valloittanutta Varesta. Reijo Mäen romaaniin pohjautuva dekkarifilmatisointi oli vakuuttava avaus kansainvälisen toimintahuumorin suuntaan.
Sittemmin parivaljakko Aleksi Mäkelä–Markus Selin on vuollut kultaa mm. Nykäs-leffalla Matti (2006), jonka faktaa ja fiktiota yhdistellyt sensaatioresepti myös ansaitsi ennätysyleisönsä. Sitä suuremmalla syyllä nyt saa ja pitääkin olla pettynyt: Vares 2, V2 – Jäätynyt enkeli, ei täytä odotuksia millään mittapuulla arvioituna.
Siinä missä ensimmäinen Vares oli dynaaminen, nokkela ja hauska, kakkososa puuroutuu heti alkumetreillä epäkiinnostavaksi stereotyyppikavalkadiksi. Sinänsä sankarin mittainen Juha Veijonen tuntuu olevan melkoisen eksyksissä Poriin sijoittuvissa murhatutkimuksissa, mutta siitä ei sovi liikaa syyttää miestä itseään.
Sotkuinen ja suorastaan asiattomiin suuntiin rönsyilevä käsikirjoitus kertoo nuoresta porilaisnaisesta, joka löydetään kuolleena lumihangesta. Poliisi uskoo tapausta murhaksi, ja tekijää paikalliseksi käytettyjen autojen kauppiaaksi. Epäilty kärrydiileri Jakke Tienvieri (Hannu-Pekka Björkman) ottaa yhteyttä turkulaiseen Jussi Varekseen ja pyytää tätä puhdistamaan maineensa.
Tyhjätaskuinen olutsieppo vastaa vanhan koulukaverin huutoon ja vaihtaa Aurajoen pubimaiseman helteiseen Poriin. Kuuma kesä käy pian Jussille todella tukalaksi, sillä niljakkaan Tienvierin liepeillä pörrää toinen toistaan oudompia tyyppejä. Ex-vankilakundien ja pankkimiesten pyörityksessä Vares tutustuu myös kaupungin silmäätekevien hyvä veli -piiriin sekä "porilaiseen undergroundiin".
V2:sta on vaikea löytää positiivista sanottavaa. Muutama mainio näyttelijäsuoritus kuten Björkmanin sooloilu rahanahneena limanuljaskana ei paljoa pelasta, kun muu meininki on toteutukseltaan ja tunnelmaltaan pelkästään huolimatonta ja pinnallisuudessaan tympeää.
Tuttuja kasvoja löytyy paljon. Ensimmäisessä elokuvassa esiintyneet Kari Hietalahti, Jasper Pääkkönen ja Markku Peltola ovat jälleen kuvassa mukana, tosin pelkissä sivurooleissa. Merkillepantavaa on se, ettei V2:sta löydy ainoatakaan todella vahvaa ja vangitsevaa naishahmoa. Naiselle on tarjolla vain uhrin tai seksiobjektin osa, mikä ei koskaan ole erityisen kiinnostavaa saati omaperäistä. Tässä piileekin yksi elokuvan ratkaisevimmista puutteista.
V2:n ikävimpiä piirteitä ovat sadismi ja misogyyninen pilkanteko. Röhönauruja kalastellaan erilaisuuden ilkeällä banalisoinnilla. Fyysinen ja psyykkinen väkivalta on sekin kautta linjan harvinaisen vastenmielistä. Näin häijyä huvittelua seuratessa hymy hyytyy huulille.
Teksti: Outi Heiskanen