Uutuuselokuvan Michael Schumacher -osuus liikaa ex-tallikaverille: pakkaa tavaransa ja poistuu kuvauksista kesken kaiken

Reilut kuusi vuotta sitten tapahtunut lasketteluonnettomuus, joka aiheutti Michael Schumacherille vakavan aivovamman, on edelleen kova pala purtavaksi hänen entiselle tallikaverilleen Felipe Massalle.

269 GP-starttia Sauberilla, Ferrarilla ja Williamsilla ajanut Massa on yksi viidestä pääosan esittäjästä tammikuussa ensi-iltansa saaneessa Heroes-elokuvassa.

Hänen lisäkseen mukana ovat kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen, ennätykselliset yhdeksän Le Mans -voittoa saavuttanut Tom Kristensen ja historian ainoa nainen, joka on voittanut rallin MM-osakilpailun (kaikkiaan neljä voittoa), Michéle Mouton.

Viides osallistuja on Schumacher, mutta hänen tarinansa kerrotaan edellä mainitun nelikon ja arkistomateriaalien avulla.

Elokuva koostuu kymmenestä kappaleesta, joissa Massa, Häkkinen, Kristensen ja Mouton käyvät läpi uransa ja elämänsä eri vaiheita. Erityisen merkittävässä osassa on kilpa-autoilun inhimillinen puoli, ihmisen, myös kilpa-autoilijan, herkkyys.

Tätä selittää osaltaan se, että yksi elokuvan yhteistyökumppaneista on pariisilaisessa Pitié-Salpêtrière -sairaalassa toimiva, vuonna 2010 perustettu instituutti, joka tutkii muun muassa neurologisia ja psykiatrisia sairauksia. Tämä puolestaan on yksi syy siihen, miksi Schumacherilla, yhdellä kyseisen sairaalan potilaista, on niin merkittävä rooli elokuvassa.

Elokuvan toiseksi viimeisen kappaleen teema on pahaenteisesti onnettomuus. Siinä käydään läpi Schumacherin vakavaa loukkaantumista joulukuussa 2013. Elokuvasta ilmenee, että Schumacherin tallikaverina kaudella 2006 ajanut Massa ei kykene jäämään kuvauspaikalle keskustelemaan aiheesta.

Hän pakkaa tavaransa ja poistuu kuvauksista etuajassa.

– Ystävät. On ollut ilo olla teidän kanssanne. Olen pahoillani, etten voi jäädä, mutta joskus tunteet ovat liian voimakkaita. Elämäni jakaminen teidän kanssanne on ollut etuoikeus, mutta se on nostanut pintaan monia haamuja. Seuraava kappale on liian vaikea kerrottavaksi, Massa viestittää Häkkiselle, Kristensenille ja Moutonille – mutta ennen kaikkea katsojille. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Massa oli aiemmin kertonut avoimesti muun muassa siitä, miltä tuntui, kun hän itse menetti maailmanmestaruuden kauden 2008 viimeisillä sekunneilla ehdittyään jo muutamien sekuntien ajan luulla voittaneensa. Hän kertoo myös Unkarissa 2009 sattuneesta vakavasta onnettomuudesta, jonka johdosta hän oli muutaman päivän koomassa ja sivussa loppukauden seitsemästä osakilpailusta.

Häkkinen, Kristensen ja Mouton sen sijaan kommentoivat Schumacherin onnettomuutta kukin vuorollaan. He kaikki ovat erityisen pahoillaan siitä, ettei 44-vuotiaana loukkaantunut Schumacher saanut juuri viettää pitkään odottamaansa vapaa-aikaa perheensä kanssa.

– Olin järkyttynyt. Minulla on henkilökohtaista kokemusta päävammoista, joten tiesin, että se on aina vakavaa. F1 on elämäntapa, se on koko elämä. Hän oli juuri hetkeä aiemmin päättänyt alkaa nauttia elämästään perheen kanssa… Ajattelin vain, että miksi nyt, mikä tämän tarkoitus on? Häkkinen harmittelee.

– Kaikki, jotka ovat lähtöisin tavallisesta perheestä, ansaitsevat kunnolliset eläkepäivät. Se on tämän tarinan ironisin osa. Me kaikki olemme eläneet reunalla, eivätkä ulkopuoliset ymmärrä niitä valintoja, joita olemme joutuneet tekemään yrittäessämme tuoda ylpeyttä tallillemme ja perheellemme. Sitten sattuu lasketteluonnettomuus vapaa-ajalla. Sitä on vaikea hyväksyä, Kristensen komppaa.

– Michael olisi ansainnut yksityisen, tavallisen elämän. Hän oli fantastinen ja avoin persoona, joka hymyili ja nauroi koko ajan. Olemme kaikki toivoneet, toivoneet ja toivoneet. Vuodet vierivät, ja toivomme yhä. Toivon yhä sydämeni pohjasta, Mouton sanoo ennen kuin alkaa hieroa nenänsä vartta kyynelkanavan kohdalta.

– Pankaa poikki. 

Lue myös:

    Uusimmat