Uusi nimi, uusi elämä?

"Olen muuttanut sekä etu- että sukunimeni. Sukunimeni avioliiton myötä ja etunimen muuten vain. Ei tähän sen kummempaa dramatiikkaa liity kuin että välit vanhempiin katkesivat. En halua vanhemmiltani mitään, en varsinkaan nimeä, joka kytkee minut paitsi sukuun myös heihin yksilöinä, sillä molemmat etunimenkin ovat käytössä jo kolmannessa polvessa. Vaikka olenkin muuttanut pois pikkupaikkakunnalta, vanha nimisarjani oli siksi harvinainen, että aina välillä löytyi joku, joka rupesi ihmettelemään, että olenko sukua sille ja sille…" -Annikki, 28

Vaihtoon viinan vuoksi

"Erosin humalapäissään väkivaltaisesta miehestä kolmetoista vuotta sitten. Hänellä oli saman tien uusi nainen kierroksessa ja mukiloitavana, ja jälkeenpäin useitakin. Eron jälkeen en ole hänestä paljon kuullut eikä hän ole minua juuri tavoitellutkaan, mutta ihon alle jäi kuitenkin niin epävarma olo, että halusin ottaa takaisin tyttönimeni ja muuttaa etunimeni. Onneksi tyttönimeni oli niin yleinen, että sen kanssa sulaudun taatusti massaan.

Etunimen kanssa oli hankalampaa. Halusin saada sen muutettua nopeasti mutten harkitsematta. Uudenkin nimen piti tuntua omalta. Sen piti myös olla tarpeeksi erilainen kuin vanha nimeni ja tarpeeksi tavallinen, ettei kiinnittäisi tarpeettomasti huomiota. Kurjat lähtökohdat nimenvalinnalle, mutta minkäs teet.

Ainakin siihen aikaan etunimensä voi vaihtaa kerran maksuttomasti ja ilmoituksenvaraisesti, ellei nyt ihan ihmeellistä nimeä halunnut. Mahdolliset seuraavat muutokset olivat sitten maksullisia ja edellyttävät tarkempia perusteluja. Oman etunimeni muutos oli viikossa selvä, ja pidän nimestä jopa enemmän kuin entisestä

Nämä nimenmuutokset voisi tietysti halutessaan saada selville helposti, mutta tiedän, ettei eksäni sitä rupea tekemään. En vain halua, että hän koskaan sattuu huomaamaan tutun nimen kännipäissään, jos milloin eksyy tännepäin." -”Virtanen”, 42

Haittaa ja harmitusta

"Olen aina ihaillut niitä, jotka käyttävät pystypäin sellaisia sukunimiä kuin Pölhö tai Mömmö. Oma sukunimeni oli alkujaan samantyyppinen, mutta muutin sen hiljattain. Nuorempana ajattelin ratkaista asian menemällä naimisiin heti kun sattuisi sopiva pyytäjä kohdalle, mutta eipä sattunut. Lopulta en enää kestänyt kuulijoiden kätkettyä hilpeyttä, kun lääkäri kuulutti nimeni odotushuoneen käytävällä tai kun jouduin kertomaan nimeni uusille ihmisille, varsinkin jos jouduin esittelemään itseni jonkun Matti Virtasen jälkeen. En halunnut ruveta erakoksi vain sen takia, että halusin toisenlaisen sukunimen. Olin heikko, mutta en ikinä oppinut vahvaksi." -Marjatta, 44

"Muuttaessamme uudelle paikkakunnalle hämmästelin ensin, miten ihmiset reagoivat esitellessäni itseni. He vaihtoivat keskenään tietynlaisia vaivihkaisia silmäyksiä ja antoivat katseensa pyyhkiä vaivihkaa yliseni rekisteröiden samalla jokaisen yksityiskohdan. Vasta myöhemmin kuulin, että meillä oli sattumoisin sama harvinainen, kaksiosainen sukunimi kuin paikkakunnan surullisenkuuluisalla suurroistolla. Minua luultiin varmaan hänen äidikseen tai ainakin tädikseen.

Kaiken huippu oli, kun tuo emäkelmi ilmestyi lomilla ovellemme kolkuttelemaan, halusi kuulemma tutustua ”uusiin sukulaisiinsa”. Sain mieheni taivuteltua nimenmuutokseen, ja panimme vireille pyynnön saada jättää sukunimen ensimmäinen osa kokonaan pois." -Tarja, 58

Viivan verran väliä

"Saattaa kuulostaa hölmöltä, mutta yksi pieni väliviiva oli minulle elämää suurempi kysymys. Olen aina inhonnut kaksoisnimeäni, siihen tuntuu henkilöityvän koko lapsuuteni kurjuus ja vuodet koulukiusattuna. Äiti vaati aina käyttämään minusta koko nimeä, mutta sisarusteni nimistä hänellä oli käytössä lyhyitä, hauskoja hellittelymuotoja. Tuntui, etten kuulunut koko perheeseen. Pitkä nimi ei koskaan edes mahtunut mihinkään kaavakkeeseen, ellen tihrustanut niin pienellä että silmiin koski. 14-vuotiaana ilmoitin käyttäväni vastedes vain kaksoisnimeni alkuosaa enkä vastannut enää muunlaiseen puhutteluun. Kovan takana se oli, mutta lopulta en enää ollut Sinikka-Tuulikki vaan pelkkä Sinikka. Mieheni kutsuu minua Siniksi, ja siksikin rakastan häntä ikuisesti! Kun vanhemmat kuolivat, kävin ihan virallisestikin jättämässä viivan pois. Heidän elinaikanaan en sitä halunnut vielä tehdä." -Sinikka, 51

Tuhkasta nousee Fenix

"Tiedän, että nimenmuutos loukkaa perhettäni suuresti, mutta en ryhtynyt siihen kevein perustein enkä hetken mielijohteesta. Halusin vain kokonaan eroon siitä kaikesta, minkä halusin jättää taakseni aloittaessani puhtaalta pöydältä. En halunnut enää olla se nyhverö XX, jonka elämään kaikki saivat puuttua – enkä varmasti olekaan. Uuden nimeni myötä olen saanut roppakaupalla rohkeutta. Olen luonut nahkani ja olen vapaa elämään kokonaan omaa elämääni, paitsi että tietyissä papereissa vanha nimi kulkee aina mukana mainintana ”entinen se ja se” ". -Juhani, 30

Teksti: Hanna Myllys

Kuvat: Futureimagebank