Uudet autot kuluttavat 39 % enemmän polttoainetta kuin valmistajat kertovat

Vantaalaisella huoltoasemalla tankkaamisesta huolehtii robotti 1:28
Vantaalaisella huoltoasemalla tankkaamisesta huolehtii robotti.

Uusien autojen todellisessa kulutuksessa on merkittäviä eroja valmistajien ilmoittamiin lukemiin.

Riippumattoman tutkimusorganisaation ICCT:n eli International Council on Clean Transportationin eilen torstaina julkaistu raportti paljastaa, että uusien autojen polttoaineenkulutus on todellisuudessa keskimäärin 39 prosenttia suurempi kuin mitä valmistajat ilmoittavat.

Tämä heitto maksaa keskivertoautoilijalle yli 400 euroa ylimääräistä vuodessa.

Ero ilmoitetun ja todellisen kulutuksen välillä on yli nelinkertaistunut vuodesta 2001. Vuosi 2017 oli tarkastelujaksolla ensimmäinen, jolloin ero ei kasvanut.

Uuden, asteittain käyttöön otettavan WLTP-testisyklin on tarkoitus antaa todellisesta kulutuksesta ja päästöistä aiempaa tarkempaa tietoa, mutta ICCT muistuttaa, ettei sekään yksinään tee autuaaksi, vaan erot säilynevät merkittävinä tulevaisuudessakin.

ICCT tutki raporttiaan varten 1,3 miljoonaa ajoneuvoa kahdeksasta Euroopan maasta.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Lue myös:

    Uusimmat