Uuden Salkkarit-hahmon käytös meni nopeasti fanien tunteisiin – näin näyttelijät muistelevat hulvatonta kohtausta

Johanna Ruonala kertoo uransa hauskimmasta Salkkarit-kohtauksesta 2:45
Tuore Salatut elämät -kasvo Johanna Ruonala kertoo uransa hauskimmasta Salkkarit-kohtauksesta. Katso haastattelu!

Näyttelijät Johanna Ruonala ja Jasmin Voutilainen nauttivat hiljattain Salkkareissa nähdyn kissatappelukohtauksen tekemisestä täysin siemauksin. Naiset nauttivat myös siitä, että heidän hahmonsa herättävät tunteita faneissa.

Salatut elämät -sarjassa on viime aikoina nähty vauhdikkaita käänteitä, kun Johanna Ruonalan näyttelemän Kiira Lahtinen saapui Pihlajakadulle hämmentämään kuvioita. Näyttelijä paljastaa, että hahmosta on ehtinyt tulla jo rutkasti palautetta, vaikka Kiiraa on nähty toistaiseksi ruudussa vielä varsin vähän.

– Kiirasta tullut palaute on ollut ihanaa, Ruonala kiittelee MTV Uutisten haastattelussa.

– Välillä on tullut myös sellaista palautetta, että kylläpä Kiira on ärsyttävä. Mutta on ihanaa, että hahmo herättää tunteita! näyttelijä iloitsee.

Kiira on ajautunut sotatilaan Pihlajakadun toisen näyttävän kaunottaren, Aino Kaukovaaran, kanssa. Hiljattain naisten välillä räjähti kunnolla, ja tortillaletut ja vihannekset lentelivät heidän ottaessaan yhteen.

– Se oli ehdottomasti urani hauskin kohtaus! Kyllähän se oli hauskaa päästä kunnolla paiskomaan ruokia, Ruonala muistelee.

Myös Ainoa näyttelevä Jasmin Voutilainen kertoo nauttineensa kohtauksen tekemisestä. Molemmat naiset perustelevat hauskuutta sillä, ettei omassa elämässä kiistoja ratkota vastaavalla tavalla, joten kohtauksessa sai todella heittäytyä roolin vietäväksi.

– Oli tosi hauskaa ja vähän erilaista, koska itse ei tule ajauduttua tuollaisiin tilanteisiin. Kyllä meitä nauratti! Voutilainen sanoo.

Katso videolta Ainon ja Kiiran hulvaton kissatappelukohtaus!

Miehet saapuvat sotatantereelle 1:38

Tuleeko yhtä räväkkä meno jatkumaan Kiiran osalta juonikuvioiden edetessä? Katso Johanna Ruonalan haastattelu yllä olevalta videolta!

Ruonala kertoo, että naiset sparrasivat toisiaan ennen yhteenottoa.

– Kyllä me ennen kohtauksia puhuttiin, että täysillä vaan sitten. Emme kyllä yhtään varoneet, kun kurkut ja tomaatit lentelivät, vaan vedettiin ihan täysillä!

Voutilainen vahvistaa, ettei ruokaa heitellessä himmailtu, vaikka mielessä kävi, että toivottavasti toiseen ei satu, jos kurkkukuutio sinkoaa vaikkapa silmään.

– Tuollaisessa kohtauksessa on kivaa, että vastanäyttelijänä on ihminen, jonka kanssa voi tehdä täysillä, eikä tarvitse miettiä, että ei kai vaatteet mene likaisiksi, hän kiittelee.

Aino joutui Kiiran ansiosta ruokasodan jälkeen myös toiseen kiusalliseen tilanteeseen, kun tämän vaatteet katosivat saunalta ja Pihlajakadun miehet todistivat pelkkään laudeliinaan verhoutuneen Ainon toikkaroimista rappukäytävässä. Voutilaista vähissä vaatteissa tehty kohtaus ei kauhistuttanut, vaan myös siitä jäi hauskat muistot. 

– Olihan se tosi koomista. Siinäkin piti vähän etukäteen miettiä, miten se toteutetaan, ettei tarvitse kuitenkaan aivan ilkosillaan hyppelehtiä kaiken kansan nähtävillä. Mielestäni laudeliina-toteutus oli hyvä ja realistinen: Jos olisi pakkotilanne, joku saattaisi vaikka lähteä saunan pukkarista rappuun tuolla tyylillä, hän pohtii.

Kiira ei ole ainoa roolihahmo, jonka kanssa Voutilaisen näyttelemä Aino on riidoissa.

– Sanotaanko näin, että en välttämättä olisi hänen kaverinsa oikeassa elämässä, Voutilainen naurahtaa, mutta arvelee, että myös Ainon kovan kuoren alta voi löytyä vielä herkkyyttä.

– Minulle itsellenikin on vähän vielä auki, millainen Ainon syvin sisin on kaikessa. Hahmoa on kuitenkin tosi kivaa tehdä, koska se on niin erilainen kuin minä. Jos pitäisi esittää sellaista, mikä oikeasti olisi tilanteissa, se voisi käydä tylsäksi.

Ruonala ja Voutilainen kertovat, että roolien ulkopuolella heillä on todella lämpimät välit keskenään.

– Meillä synkkaa Johannan kanssa tosi hyvin. Meillä on molemmilla koiria ja se on aina vakiopuheenaihe, mitä koirille kuuluu, Voutilainen paljastaa. 

Salatut elämät arkisin kello 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla! Viikon jaksot katsottavissa jo ennakkoon C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat