USA tukee taloudellisesti Egyptin siirtymäkautta

Yhdysvallat antaa taloudellista tukea helpottaakseen Egyptin siirtymistä kohti demokratiaa. Ulkoministeri Hillary Clinton kertoo, että tarkoitukseen on varattu 150 miljoonaa dollaria eli noin 110 miljoonaa euroa.

Clintonin mukaan varat on tarkoitettu myös tukemaan talouden elpymistä.

Clinton kertoi, että Yhdysvaltain apulaisulkoministeri William Burns ja Valkoisen talon neuvonantaja David Lipton matkustavat ensi viikolla Egyptiin selvittämään, minkälaista apua maa kipeimmin tarvitsee.

Egyptin talous on yhä lamaantunut presidentti Hosni Mubarakin syrjäyttämiseen johtaneiden laajojen mielenosoitusten jäljiltä. Pankit ovat edelleen suljettuina, ja monilla työpaikoilla työntekijät ovat lakossa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat