Upeat ennen ja jälkeen -kuvat elämäntaparemontista – Shelley pudotti painoaan 45 kiloa: "Moni ei tajua, miten tärkeää on..."
45 kiloa parissa vuodessa laihduttanut 29-vuotias Shelley jakoi sosiaalisessa mediassa viraalihitiksi nousseen kuvaparin elämäntaparemontistaan.
Australialainen Shelley Bishop, 29, onnistui laihduttamaan parissa vuodessa 45 kiloa. Nyt hän kertoo muun muassa Daily Mailin haastattelussa, miten hän sen teki.
Kodin lähelle avattu kuntosali muutti kaiken
Shelley aloitti elämänmuutosprojektinsa kaksi vuotta sitten. Hän työskenteli tuolloin erään levytysstudion johtajana. Hän söi paljon runsaskalorisia ruokia, kuten pizzaa, pastaa ja hampurilaisia.
– Vuosia olin valvonut myöhään, syönyt huonosti enkä ollut liikkunut yhtään, joten lihoin 45 kiloa.
Pari vuotta sitten noihin samoihin aikoihin hänen kotitalonsa läheisyyteen avattiin kuntosali, joka tarjosi yhden viikon ilmaista jäsenyyttä. Shelley kertoi, että tuo oli hänelle käänteentekevä hetki, ikään kuin merkki, että nyt oli aika muuttua.
– Nyt minulla ei enää ollut tekosyitä toimia toisin, hän kertoo.
– Menin sinne tietämättä, mitä pitäisi tehdä, mutta pikku hiljaa aloin päästä jyvälle asioista katsomalla netistä videoita ja seuraamalla muiden touhuja salilla.
Laihdutti omin avuin kymmeniä kiloja
Shelley alkoi siis itse selvittää, miten hänen tulisi treenata ja syödä. Treenin lisäksi hän kokkasi ja suunnitteli ateriarytminsä itse. Alku oli vaikeaa, mutta homma lähti sujumaan.
Hänen treeninsä koostui ylä- ja alakroppaan keskittyvistä treenisessioista. Käsipainojen tai kahvakuulan kanssa treenaaminen tuntui hänestä mukavalta. Hän alkoi treenata monta kertaa viikossa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Panostaminen tuotti tulosta. Shelley onnistui laihduttamaan ensimmäiset 30 kiloa ilman kenenkään apua. Sen jälkeen hän meni ravintofysiologin juttusille, koska huomasi, että edistystä ei enää tapahtunutkaan.
Asiantuntijan neuvoilla ruokavalio kuntoon
Ravintofysiologilla käynti auttoi. Shelley kertoo huomanneensa valtavan eron siinä vaiheessa, kun hän alkoi syödä aiempaa energia- ja ravinnepitoisempaa ruokaa. Hän oli aiemmin luullut, että esimerkiksi hiilihydraatteja pitäisi vältellä, jotta laihtuu.
– Kun aloin syödä hiilihydraatteja ja oikeanlaista ruokaa, huomasin valtavia muutoksia.
– Ruokavalioni muuttui täysin. Söin paljon proteiinia sekä hiilihydraatteja ja runsaasti kasviksia.
Ruokavaliolla hurjasti merkitystä
Shelley kertoo tajunneensa, miten tärkeää on syödä oikeanlaisia hiilihydraatteja, kuten kauraa ja ruskeaa riisiä painonpudotuksen aikana.
– Moni ei tajua, miten tärkeää on syödä oikein, etenkin kun pudottaa painoa.
Hän kertoo valmistelevansa tulevia aterioita viikon alussa. Hänen ruokavalioonsa kuuluu mun muassa kanaa, kananmunia ja bataattia.
– Sen sijaan, että söisin kolme isoa ateriaa päivässä, aloin syödä kuusi pienempää ateriaa, jotta kroppani saisi koko ajan riittävästi ravintoa.
Ilahtui saamastaan positiivisesta palautteesta
Elokuussa Shelley jakoi muutoskuvansa Reddit-sivustolla anonyymisti. Ennen-kuvassa hän painoi 110 kiloa ja toisessa kuvassa hän poseerasi nykyisessä painossaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ensin Shelley oli pelännyt, että hän saisi niskaansa paljon kritiikkiä siitä, miltä näytti ennen elämäntaparemonttia otetussa kuvassa. Sen sijaan positiivista palautetta tapahtuneesta muutoksesta tulikin aivan hurjasti.
Shelley kertoo, että häntä kannustettiin perustamaan Instagram-tili, ja sen hän tekikin. Tällä tilillä hän on kertonut elämäntaparemontista ja kannustaa nyt muita tekemään hyviä elämänvalintoja.
Kannattaa etsiä se oma juttu
Shelleylta kysytään usein, mikä on hänen onnistumisensa salaisuus. Hänen mielestään tärkeintä on selvittää, mikä toimii juuri omalla kohdalla.
– Jos et pidä juoksemisesta, älä lähde lenkille. Jos et tykkää painojen nostelusta, älä tee sitä. On niin monia tapoja, joilla voi muuttaa elämää positiivisempaan suuntaan.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Daily Mail, News.com.au
Uusimmat
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
23:04
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä kävi ulkona tieltä! Teemu Suniselta huippupäivä
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:49
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
20:03
Nähdäänkö terveysongelmista kärsinyt Ozzy Osbourne sittenkin vielä kiertueella? Paljasti vuoden 2024 suunnitelmansa
-
Lataa lisää