Australialainen Alida laihdutti 76 kiloa, kertoo muun muassa Metro.
Australian Sydneyssa asuva 27-vuotias Alida Elizabeth Dreyer painoi enimmillään noin 145 kiloa. Kamppailtuaan vuosia painonsa kanssa hänen onnistui laihduttaa 76 kiloa. Tässä olivat apuna terveelliset elämäntavat sekä mahalaukun kavennusleikkaus.
Painoa kertyi vuosien mittaan
Alida kertoo Jam Pressille, että hänen painonsa nousi vuosi vuodelta. Kiloja alkoi tulla, kun hän oli 6-vuotias ja niitä kertyi aina siihen saakka, kun hän oli 23-vuotias.
– 10-vuotiaana painoin 82 kiloa. Söin paljon välipaloja. Minulla oli tapana syödä salaa ja piilotin ruokaa huoneeseeni. Siitä tuli osa syömisriippuvaisuuttani ja sitä, että olin henkisesti niin huonossa kunnossa.
Alida saattoi aamiaiseksi syödä kuusi palaa leipää ja lounaaksi pastaa. Illalliseksi hän söi lihaa, vihanneksia ja hiilihydraatteja kuten riisiä tai pastaa.
– Annokseni olivat todella suuria.
– Söin välipalaksi sipsipussin. En koskaan juonut vettä, aina vain mehua.
