Unicef on huolissaan Syyrian al-Holin lasten tilanteesta – joukossa myös kymmenittäin suomalaislapsia: "Moni on nähnyt asioita, joita lapsen ei kuuluisi nähdä"

Syyrian al-Holin pakolaisleirillä on edelleen noin 70 000 ihmistä, valtaosa naisia ja lapsia. Suomi ei ole vielä päättänyt, auttaako se leirin suomalaislapsia ja suomalaisnaisia vai ei. Leiri sijaitsee vain noin 100 kilometrin päässä Turkin Pohjois-Syyrian hyökkäysalueesta. 

Unicef on huolissaan etenkin al-Holin lasten tilanteesta. Leirillä on noin kymmenen suomalaisnaista ja heidän 30 lastaan. 

– Moni näistä lapsista on nähnyt asioita, joita lasten ei kuuluisi nähdä, sanoo al-Holin leirillä ennen viimeisintä konfliktia vieraillut  Unicefin tiedottaja Salam Al-Janabi MTV Uutisille.  

– Al-Hol on todella vaikea paikka lapsille, Al-Janabi sanoo. 

Al-Janabin mukaan leirillä vallitsevat ääriolosuhteet, joihin lapset joutuvat tottumaan. Kesäisin on todella kuuma ja talvella kylmä. Lisäksi lapset elävät henkisesti ja sosiaalisesti raskaissa olosuhteissa. 

Osa avustusjärjestöistä on keskeyttänyt toimensa Turkin hyökkäyksen seurauksena ja päätynyt evakuoimaan työntekijöitään. Toistaiseksi Turkin hyökkäysalueelta ei ole tullut pakolaisia Al-Holin pakolaisleirille, mutta avustusjärjestöt seuraavat tarkasti tilannetta.

Lue myös:

    Uusimmat