Ultra-triathlonistin hurja urakka keskeytyi – luultiin laittomaksi siirtolaiseksi

Australialaisen triathlonistin John van Wissen ennätysyritys keskeytyi yllättäen Englannin kanaalin rannalla keskiviikkona.

Van Wisse, 41, tavoittelee maailmanennätystä ultra-triathlonmatkalla Lontoosta Pariisiin, mutta suoritus keskeytyi Englannin kanaalin poikki tehdyn, 34 kilometriä pitkän uintiosuuden päätteeksi.

- Näyttää siltä, että muutamat ihmiset soittivat poliisille, koska luulivat rantautuvia ihmisiä laittomiksi siirtolaisiksi. He olivat nähneet joidenkin ihmisten hyppivän veneistä, paikallisen poliisi kertoi Dover Express -lehdelle.

- Paikalle tulivat raja- ja rannikkovartiosto, mutta kyseessä olikin kanaalin ylittänyt uimari.

Poliisi tajusi tilanteen nopeasti ja antoi Van Wissen jatkaa suoritustaan lyhyen tauon jälkeen. Hän oli juossut jo ennen uimaosuutta 138 kilometriä Lontoosta Kentiin. Uintiosuuden jälkeen hänellä on edessään vielä 290 kilometriä pyöräilyä Calais'ta Pariisiin.

Van Wissenin tavoitteena on brittiläisen Mark Baylissin ME-aika 73 tuntia ja 39 minuuttia vuodelta 2012. Bayliss joutui odottamaan tuolloin 14 tuntia sopivaa vuorovettä Englannin puolella.

Lue myös:

    Uusimmat