Suomen Portugalin-suurlähettiläästä Titta Maja-Luodosta tehtiin helmikuussa häirintäilmoitus. Ulkoministeriö on nyt kommentoinut toimintaansa.
Ulkoministeriö (UM) myöntää, että sen olisi pitänyt hoitaa nopeammin Lissabonin suurlähetystöä koskeva ilmoitus päällikön epäasiallisesta käytöksestä.
Ministeriön tiedotteen mukaan asian pitkittyminen on aiheuttanut lisätaakkaa kuormittavassa tilanteessa työskentelevälle työyhteisölle, mitä ulkoministeriö pahoittelee.
Ilta-Sanomat kertoi viime viikolla, että Suomen Portugalin-suurlähettiläästä Titta Maja-Luodosta on tehty helmikuussa häirintäilmoitus.
Suurlähetystön henkilöstö syyttää Maja-Luotoa muun muassa kiusaamisesta, solvaamisesta, rasistisesta käytöksestä ja henkisestä väkivallasta.
Tapauksen käsittelyssä ei päästy kolmen kuukauden tavoiteaikaan, joka ministeriössä on asetettu.
Ulkoministeriön osastopäällikkö Olli Kantanen kertoi STT:lle tiistaina, että edustustosta tulleen työsuojeluilmoituksen käsittely on tulossa päätökseen tällä viikolla.
Asiaan liittyvät asiakirjat ovat Kantasen mukaan salassa pidettäviä eikä niitä jaeta muille kuin asianosaisille.
