Ukraina voitti Sveitsin rangaistuspotkukilpailussa maalein 3-0 jalkapallon MM-kisojen neljännesvälieräottelussa maanantaina Kölnissä. Rangaistuspotkukilpailuun mentiin varsinaisen peliajan ja jatkoajan päätyttyä maalittomana.
Jatkosta putoaminen oli Sveitsille katkeraa ja julmaa siinäkin valossa, että se ei päästänyt koko turnauksessa yhtään maalia neljän ottelun, yhteensä runsaan kuuden ja puolen tunnin peliajan aikana.
Sveitsi oli parempi osapuoli tilastojen valossa. Se voitti laukaustilaston lukemin 12-10, laukaukset kohti maalia -tilaston luvuin 6-2, sekä piti palloa 55 prosenttia peliajasta. Ottelun puolustusvoittoista luonnetta kuvaa laukaustilastojen lisäksi myös se, että pelissä nähtiin ainoastaan yksi paitsio, joka tuomittiin Ukrainalle.
Ottelu oli siisti, sillä meksikolainen erotuomari Benito Archundia varoitti vain yhtä pelaajaa, Sveitsin Tranquillo Barnettaa.
Sveitsi aloitti ottelun terävämmin. Ensimmäisen varttitunnin aikana se laukoi jo kolmesti, näistä kaksi kertaa Ukrainan maalia kohti. Ukraina ei päässyt hätyyttelemään Sveitsin maalia.
Ukraina iski vaarallisesti 20. minuutilla, kun Andrei Shevtshenko pääsi joukkuekaverinsa Maksim Kalinitshenkon keskityksestä puskemaan pallon maan kautta Sveitsin maalin ylärimaan.
Sveitsi vastasi jo kohtapuoliin samalla mitalla Alexander Frein potkaistua 23. minuutilla vapaapotkun pallon Ukrainan maalin ylärimaan noin 23 metristä.
Kummassakin tapauksessa maalivahdit, Sveitsin Pascal Zuberbühler ja Ukrainan Oleksander Shovkovski olivat ns. ulkona tilanteesta.
Jakson lopussa mentiin edelleen lievässä Sveitsin hallinnassa. Joukkueista erityisesti Ukraina tavoitteli maalia nopeilla hyökkäyksillä.
Toisella puoliajalla Ukraina paransi otteitaan, piti palloa ensimmäistä jaksoa enemmän hallussaan ja haastoi Sveitsin niukan pelillisen valta-aseman, jopa otti sen hetkellisesti itselleen.
