Moni suomalainen on laiska suojaamaan omaisuuttaan ukkosen varalta. Esimerkiksi viime kesänä salamat paukkuivat tiheään, ja se näkyi myös omaisuusvahinkotilastoissa.
Pelastusopiston asiantuntijat ovat arvioineet, että viime vuonna ukkoset toivat noin 5,7 miljoonan euron edestä omaisuusvahinkoja. Tämä on yli kaksinkertaisesti enemmän kuin tavanomaisina vuosina.
- Ukkonen rikkoo tavanomaisesti herkkiä laitteita, kuten kodin elektroniikkaa, mutta pahimmillaan salama voi sytyttää talonkin, kertoo henkilöasiakkaiden korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa vakuutusyhtiö Ifistä.
Online-elämää
Pelastusopiston erikoistutkija kertoo nykypäivän online-ilmiöstä. Kodinelektroniikkaa ei enää kytketä pois vaan laitteita pidetään jatkuvasti herätevirralla.
- Enää ei ole niin, että tietokone avataan kerran päivässä, vaan se on aina päällä. Statustahan pitää päivittää monta kertaa päivässä. Erityisesti nuoret ajattelevat, ettei ukkonen minun kohdalleni osu, sanoo erikoistutkija Kari Junttila.
Viime vuonna ukkoset ja salamat sytyttivät Suomessa ennätysmäärän maasto- ja rakennuspaloja. Pelastusopiston mukaan maastopalojen määrä oli jopa 3-6 kertaa suurempi kuin edellisinä vuosina ja rakennuspalojen määrä yli kolminkertainen.
Ukkosmyrskyt ja salamat tuovat eniten harmia erityisesti omakotitaloille ja haja-asutusalueille, mutta kaupungissakin kannattaa olla tarkkana.
