UFC-mestari taas vaikeuksissa – dopingtestissä värähti jo toistamiseen!

Vapaaottelun UFC:n raskaan keskisarjan mestariksi heinäkuun lopussa iskenyt Jon Jones on antanut positiivisen dopingnäytteen, organisaatio vahvistaa.

Testi tehtiin Jonesille päivää ennen heinäkuista mestaruusottelua Daniel Cormieria vastaan. TMZ:n mukaan kyseessä oleva kielletty aine on anabolinen steroidi nimeltä turinabol, mutta UFC:n puheenjohtaja Dana White ei ole vahvistanut tapauksen yksityiskohtia.

Jonesin leirille uutinen oli sokki.

– Olemme täysin sanattomia juuri nyt. Testautamme näytteet uudelleen, jotta saamme selville niiden kelpoisuuden tai syyn niiden pilaantumiselle, Jonesin leiristä tiedotettiin.

Dopingepäselvyydet ovat 30-vuotiaalle Jonesille tuttuja jo ennestään. Hän joutui vetäytymään Cormier-ottelusta heinäkuussa 2016 vain muutamaa päivää ennen h-hetkeä, kun testitulos oli positiivinen. Tuolloin hän selitti antiestrogeenisestä aineesta johtunutta käryä erektiolääkkeillä.

UFC-pomo Whiten mukaan organisaatio ei ole ainakaan vielä ottanut titteliä pois Jonesilta. Yhdysvaltalainen on menettänyt mestaruuden jo kertaalleen kehän ulkopuolella, kun hän syyllistyi liikennerikkomukseen ja poistui onnettomuuspaikalta vuonna 2015.  

Kesällä 2016 sattuneesta kärystään Jones sai vuoden mittaisen kilpailukiellon. Hän on ottanut vapaaottelu-urallaan 23 voittoa. Ainoa tappio on tullut Matt Hamillille joulukuussa 2009.

Lähteet: ESPN, ufc.com

Lue myös:

    Uusimmat