Työhullu radioääni: Eläkkeelle jääminen sai kyseenalaistamaan olemassaolon
Työnteon lopettaminen ei ollut helppoa sitä rakkaudella tehneelle Päivi Istalalle. Kuvituskuva.Mikko Stig/Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2013 16:30
Päivi Istalasta tuli toimittaja, koska maailma kiinnosti häntä. Jäätyään eläkkeelle hän joutui kysymään itseltään: olenko olemassa, jos en ole eetterissä?
Päivi Istala ei usko sattumiin. Hän on pienestä pitäen rakastanut ainekirjoitusta, rustannut runoja ja ollut hyvin kiinnostunut maailman tapahtumista.
– Varsinkin viimeinen on toimittajalta vaadittava perusominaisuus. Kun pääsin ylioppilaaksi vuonna 1966, olin vakaasti päättänyt lähteä Tampereelle opiskelemaan lehdistö- ja tiedotusoppia, Istala kertoo.
Vanhempien avioero muutti suunnitelmat.
– Äitini aikoi muuttaa kolmen nuoremman sisarukseni kanssa Helsinkiin, ja isä vetosi vanhimman lapsen velvollisuudentuntooni ja komensi sinne tukemaan äitiä. Ei siinä ollut nokan koputtamista.
Päivi Istala.Sari Gustafsson/Lehtikuva
Istala alkoi opiskella Helsingin yliopistossa suomen kieltä, taidehistoriaa ja draamakirjallisuutta.
– Isä kai halusi, että minusta tulisi peräkylän oppikoulun äidinkielenopettaja.
"Missä te olette viipynyt?!"
Vaan ei tullut. Ensimmäisen opiskeluvuoden syksynä Istala näki Helsingin Sanomissa työpaikkailmoituksen.
– Siinä luki, että Oy Yleisradio Ab hakee Studio2 -nimiseen ohjelmaan disc jockeyi'tä – siihen aikaan tiskijukka-sanaa ei vielä ollut keksitty. Ajattelin, että radiotoimittajan työ voisi olla kivaa, sillä Karjalasta kotoisin olevana puhetulva tulee minulta luonnostaan, Istala sanoo.
Istala sai kutsun testeihin 250 muun hakijan kanssa.
– Meitä suuria ikäluokkia työelämän tulppana pitäville nuorille voisikin huomauttaa, että oli se työnhaku aika hurjaa myös silloin, kun jokaisessa ikäluokassa oli 100 000 tekijää.
Istala eteni hakuprosessin ensimmäisestä vaiheesta äänikokeeseen.
– Meidät otti vastaan myöhemmin radiopakinoitsijana tunnetuksi tullut Ilkka Kortesniemi. Minut tyrkättiin studioon ja käskettiin puhumaan aina punaisen valon syttyessä. Kun pääsin kolmanteen juontoon, Kortesniemi tempaisi studion oven auki ja hihkui: "missä te olette viipynyt – olette synnynnäinen radioilmaisija!".
Colourbox.com
Työtään rakastanut työhullu
Istalan ura Yleisradiossa kesti monta kymmentä vuotta. Vuodet 1972–1981 hän oli poissa tehden töitä teatterissa Oulussa ja Kemissä – Istala on lukenut itsensä sekä teatteriohjaajaksi että teatteritaiteen maisteriksi. Eläkkeelle Istala jäi Ylestä kaksi vuotta sitten.
– Jokainen eläköityvä ihminen varmaan kysyy itseltään, kuka oikein on, kun ei ole enää töissä. Minun kohdallani tuo kysymys taipui muotoon: olenko olemassa, jos en ole eetterissä?
Istala myöntää olleensa työhullu.
– Tekemistä oli aina paljon, jopa yli voimien. Mutta minä myös rakastin työtäni.
Lopettamista helpotti se, että eläkkeelle jäänti oli ajoitukseltaan loistava.
– Ensimmäinen lapsenlapseni syntyi noin kuukausi sen jälkeen. Se pehmensi iskua ja avasi ajatuksia aivan uudentyyppiseen elämään.
Ei vielä hiljaista eläkeaikaa
Istala ei silti malttanut tyytyä pelkkiin mummin tehtäviin.
– Ryhdyin kirjoittamaan muistelmiani. Olin lupautunut tekemään sellaiset jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin, mutta työtahtini Ylessä oli niin kova, etten silloin pystynyt siihen. Sitä paitsi minulla oli sellaista kerrottavaa, että oli parempikin olla jo poissa talosta.
Ristivetoa-kirja valmistui runsaassa vuodessa. Sen kirjoittaminen oli täysipäiväistä työtä.
– Olen myös Saima Harmajan nimikkoseuran puheenjohtaja ja Mika Waltari -seuran varapuheenjohtaja. Ihmettelen, milloin se "hiljainen eläkeaika" oikein alkaa – viime viikonloppukin kului kokonaan töitä tehdessä, Istala naurahtaa.
