Tykistöiskussa Irakin kurdialueella kuollut 9 ja haavoittuinut 23 – Irak syyttää iskusta Turkkia

Irakin autonomisella kurdialueella kuoli yhdeksän ja haavoittui 23 ihmistä keskiviikkona tykistöiskussa, josta Irak syytti naapurimaa Turkkia.

Irakin pääministeri Mustafa al-Kadhemi kutsui tulitusta räikeäksi suvereniteetin loukkaamiseksi ja varoitti, että Irak pidättää itsellään oikeuden kostotoimiin.

Puistoon Parakhin kylässä osuneessa tykistökeskityksessä kuolleista kaksi oli viranomaisten mukaan lapsia. Uhrien joukossa oli myös turisteja muualta Irakista.

Irakin pääministeri lähetti maan ulkoministerin ja korkeimmat turvallisuusviranomaiset paikalle.

Turkin puolustusministeriöstä ei vahvistettu tietoa siitä, että maa olisi ampunut keskiviikkona tykeillä Irakiin.

Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu sanoi, että on surullista kuulla tapahtuneesta iskusta, kertoo Reuters. 

Turkki aloitti huhtikuussa iskut Pohjois-Irakiin. Turkin mukaan kohteena ovat Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n taistelijat.

Lue myös:

    Uusimmat