Juontaja Timo Koivusalo paljastaa, missä suositun Tuttu Juttu Show’n salaisuus piilee.
Tuttu Juttu Show palaa lokakuussa ruutuihin uusin jaksoin. Mukana on tuttuun tapaan julkkispareja ja aivan tavallisia suomalaisia pariskuntia. Timo Koivusalon ja Susanna Laineen luotsaamassa ohjelmassa selvitetään hauskojen kysymysten avulla, kuinka hyvin pariskunnat todella tuntevat toisensa.
Koivusalo isännöi rakastettua ohjelmaa jo 1990-luvulla Joel Hallikaisen kanssa ja hänellä on veikkauksensa siihen, miksi Tuttu Juttu Show toimii televisiossa vielä 2020-luvullakin.
– Ihmissuhteet ja parisuhteet ovat aiheena ikuinen: kaikki pystyvät samaistumaan siihen ja leikkimään samaa leikkiä myös kotisohvalla, Koivusalo pohti MTV Uutisten haastattelussa.
Tuttu Juttu palasi ruutuihin 17 vuoden tauon jälkeen viime syksynä. Koivusalo muistelee yllättyneensä siitä, että vuosien tauosta huolimatta tuttu tunne palasi heti, kun hän istui haastattelujakkaralle.