"Tutkimuksissa on havaittu, että matala D-vitamiinitaso yhdistyy koronan todennäköisyyteen" – asiantuntija suosittelee nostamaan vitamiiniannosta toistaiseksi

Miksi viranomaiset eivät anna Suomessa uutta D-vitamiinisuositusta koronan takia? 1:04
Miksi viranomaiset eivät vielä anna suositusta D-vitamiinin lisäämisestä koronan estämiseksi? PET-keskuksen johtaja Juhani Knuuti Turun yliopistosta vastaa Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Lääketieteen tohtori ja professori Juhani Knuuti sanoo, että D-vitamiinin lisääminen ruokavalioon saattaa antaa suojaa koronaa vastaan. Varmaa tieteellistä näyttöä tästä ei kuitenkaan ole.

D-vitamiinin puutos altistaa hengitystieinfektioille ja mahdollisesti myös koronavirukselle. Turun yliopiston PET-keskuksen johtaja Juhani Knuuti kertoo, että D-vitamiinin ja koronan yhteydestä on tehty maailmalla useita tutkimuksia, mutta vielä ei voida kuitenkaan sanoa mitään kovin varmaa. 

– Tutkimuksissa on havaittu, että matala D-vitamiinitaso yhdistyy koronan todennäköisyyteen ja myös sen vakavaan muotoon, Knuuti sanoo.

D-vitamiinin vaikutuksesta koronan ehkäisemiseen tai hoitamiseen ei ole vielä paljonkaan tietoa.

– Siitä ei ole riittävästi tutkimusta, voiko D-vitamiinia antamalla vähentää mahdollisuutta sairastua koronaan ylipäätään tai vähentää mahdollisuutta sairastua sen vakavaan muotoon. Tästä aiheesta on kaksi pientä, heikkolaatuista tutkimusta. Niiden viesti on, että D-vitamiinin antaminen voisi olla hyödyllistä.

MTV Uutiset kertoi aiemmin syksyllä espanjalaistutkimuksesta, jonka mukaan espanjalaissairaalan 200 koronapotilaasta yli 80 prosenttia kärsi D-vitamiinin puutteesta.

"50 mikrogrammaa lisää voisi olla hyvä kompromissi"

Knuutin mukaan kaikkien kannattaa kuitenkin vähintään noudattaa THL:n nykyisiä suosituksia D-vitamiinin ottamisesta. Lisäksi hän suosittelee harkitsemaan D-vitamiinimäärien nostamista hetkellisesti koronan estämiseksi – haittakaan siitä ei tutkitusti ole.

– Meillä on epäsuoraa näyttöä siitä, että D-vitamiinilla voisi olla roolia koronan sairastamisessa. Ihmisten kannattaisi siis huolehtia D-vitamiinin saannista, että se olisi varmasti riittävä. Perustuen tieteelliseen artikkeliin, jossa asiaa on pohdittu, sanoisin, että 50 mikrogrammaa D-vitamiinilisää päivässä voisi olla hyvä kompromissi. Sillä määrällä ei voi saada D-vitamiinimyrkytystä.

Liika D-vitamiini voi siis johtaa jopa myrkytystilaan. D-vitamiinin saannin suositeltu yläraja on vuorokaudessa 100 mikrogrammaa.

Knuuti kertoo nähneensä sosiaalisessa mediassa kirjoituksia siitä, että joku ottaa jopa 200 mikrogrammaa D-vitamiinilisää päivässä.

– On olemassa optimaalinen taso. Enemmän vitamiinia ei tarkoita parempaa tehoa.

Knuuti sanoo, että omasta voinnistaan ei voi päätellä, saako D-vitamiinia tarpeeksi. Ainoa keino saada tarkkaa tietoa on mitata pitoisuus verikokeella. Laajat mittaukset tulisivat kuitenkin kalliiksi, joten järkevintä on pysytellä suosituksissa.

– Me tiedämme, kuinka paljon suomalaiset tarvitsevat D-vitamiinia keskimäärin ja kuinka paljon sitä saadaan ravinnosta. Näiden tietojen perusteella ravintolisää suositellaan kaikille.

Britannia jakaa D-vitamiinilisää ilmaiseksi

Britanniassa aletaan jakaa D-vitamiinilisää ilmaiseksi niille, joiden terveys on heikoimmalla tolalla, esimerkiksi vanhuksille. Asiasta kertoo BBC, joka kirjoittaa, että D-vitamiinin roolista koronan estämisessä on vasta rajallista näyttöä. Vitamiinilisän antamista perustellaan sillä, että monet ovat jääneet paitsi auringonvalon luontaisesti antamasta D-vitamiiniannoksesta, koska ovat olleet niin paljon sisällä koronarajoitusten takia.

D-vitamiinia saa muun muassa kalasta ja auringosta. Suomessa D-vitamiinia saa myös monesta maitotuotteesta, johon sitä on lisätty erikseen. Suomalaisten D-vitamiinipitoisuudet ovatkin korkeampia kuin esimerkiksi aurinkoisissa Italiassa ja Espanjassa.

– Aurinkoisissa ja kuumissa maissa ihmiset pysyttelevät mielellään ilmastoiduissa sisätiloissa. Arabimaissa pukeutumisella on suuri merkitys ja erityisesti koko kehonsa peittävillä naisilla D-vitamiinin puute on yleistä.

Lue myös:

    Uusimmat