Tutkijat uskovat löytäneensä uuden haimasyövän varoitusmerkin

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Syöpä on usein varhaisvaiheessaan oireeton tai vähäoireinen. Lääkäri kertoo, mistä syövän oireet voi tunnistaa.

Amerikkalaistutkijoiden mukaan sappikivitauti voi olla haimasyövän varoitusmerkki.

Sappikivitautiin sairastuminen voi olla vaaranmerkki usein liian myöhään löytyvästä haimasyövästä. Tuoreen tutkimuksen mukaan haimasyöpäpotilaat kärsivät sappikivistä vuotta ennen syövän toteamista kuusi kertaa todennäköisemmin kuin väestö yleisesti.

Tutkimus perustuu tietoihin 18 700 haimasyöpäpotilaasta, joita verrattiin yli 99 000 muuhun potilaaseen. Haimasyöpään sairastuneista henkilöistä 4,7 prosentilla oli todettu sappikivitauti vuosi ennen syöpädiagnoosia, kun muiden kohdalla luku oli vain 0,8 prosenttia.

Vaikka sappikivet eivät aiheuta syöpää, yhteyden parempi ymmärtäminen voisi auttaa haimasyövän diagnostiikassa. Alkuvaiheessaan oireeton tai vähäoireinen haimasyöpä löytyy harvoin ajoissa, minkä vuoksi sairauden ennuste on huono. Tutkimusta johtanut Marianna Papageorge Boston Medical Center -tutkimussairaalasta toivoo tiedotteessa löydösten säästävän ihmishenkiä.

Tutkimus esitellään suolistoasiantuntijoiden tapaamisessa ensi viikolla.

Sappikivitaudin ja haimasyövän yhteys hämärän peitossa

Tutkijat eivät vielä osaa sanoa, kumpi oli ensin, sappikivitauti vai haimasyöpä.

Sappikivitaudin tiedetään ennestään olevan yleinen syy haimatulehdukselle. Kroonisen haimatulehduksen on puolestaan epäilty vaikuttavan haimasyövän syntyyn.

Sappikivitaudilla ja haimasyövällä on myös yhteisiä riskitekijöitä, kuten lihavuus ja tupakointi. Molemmat taudit yleistyvät iän myötä.

Tutkijat toivovat, että sappikivistä kärsivien potilaiden terveyttä ja oireita tarkasteltaisiin kokonaisvaltaisemmin sen sijaan, että hoidossa keskityttäisiin pelkästään sappikivitautiin.

Länsimaissa sappikiviä esiintyy noin 10–15 prosentilla väestöstä. Haimasyöpä on huomattavasti harvinaisempi – Suomessa todetaan joka vuosi reilut tuhat tapausta.

Katso alla oleva video: Mikä on tappavin syöpä?

Mikä on tappavin syöpä?"Syöpälääkärille haastavia on edelleen valitettavasti useita" 1:32
KATSO VIDEO: Lääkäri kertoo, mitkä syövät ovat erityisen vaarallisia.

Lue myös:

    Uusimmat