Sotilaita rekrytoidaan Venäjällä Ukrainan vastaiseen hyökkäyssotaan hyvin epäsuhtaisesti eri alueilta. Suurimmat rasitukset kohdistuvat ei-venäjänkielisille alueille. Näin kertovat suomalais-ugrilaisten kielten tutkija Janne Saarikivi sekä Aleksanteri-instituutin koulutuspäällikkö Kaarina Aitamurto.
Tutkija Janne Saarikivi huomauttaa, että kaikki isot imperiumit ja kansallisvaltiot toimivat keskusten ehdoilla. Jos Vladimir Putinin hallinnon romahtaminen halutaan estää, kannattaa moskovalaiset mahdollisuuksien mukaan pitää tyytyväisinä.
– Koska näin on, jostain pitää kuitenkin saada väkeä sotimaan, Saarikivi sanoo.
Suurimmat rasitukset kohdistuvat nimenomaan ei-venäjänkielisille alueille.
– Esimerkiksi Marin tasavallasta on kuollut monta kertaa enemmän porukkaa suhteessa nuoren miesväestön määrään kuin vastaavankokoisella venäjänkielisellä alueella. Kyse on julkilausumattomasta politiikasta, jonka mukaan sodassa kannattaa tapattaa ennen kaikkea vähemmistökansoja, Saarikivi sanoo.
Aluejohtajille käsky perustaa kansallisia joukkoja
Suomalais-ugrilaiset kansat asuvat pääosin maaseudulla ja pienissä kaupungeissa.
– Nämä ihmiset eivät välttämättä ole kaikkein parhaiten koulutettuja ja lukeneimpia, eikä heillä ole aina kaikkein parhaat keinot saada informaatiota siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Joukossa saattaa olla jonkin verran niitä, jotka uskovat propagandaa siitä, että pitää sotia fasisteja vastaan, Saarikivi sanoo.
Hän uskoo, että kuolleiden ja haavoittuneiden suuren määrän myötä tilanteen todellisuus leviää pikkukyliinkin.
Saarikivi kuitenkin huomauttaa, että ihmisillä on suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-alueilla hyvin vähän vaihtoehtoja. Armeijaan menijöille on luvattu kohtuullisen isot rahat, alkuun jopa 3 000 euroa kuussa. Se on tähtitieteellinen palkka suhteutettuna siihen, paljonko ihmiset normaalisti alueilla saavat. Nyttemmin summa on tosin pienentynyt.
Ennen viime syksynä julistettua osittaista liikekannallepanoa aluejohtajat saivat käskyjä rekrytoida omia kansallisia joukkoja. Tällaisia joukkoja koottiin Saarikiven mukaan Tshetshenian lisäksi muun muassa suomalais-ugrilaisissa Udmurtiassa ja Marissa.
– Tällaisia kansallisia joukkoja ei haluttu ollenkaan neuvostoaikana. Silloin ajateltiin, että on huono juttu, jos vähemmistökansat ovat omissa joukoissaan.
Neuvostoliiton aikana suomalais-ugrilaisia asui myös maan eri puolilla. Saarikiven mukaan jonkun verran heitä sotii nyt myös Ukrainan armeijassa.
– Olen nähnyt yhden videon, jossa mordvalaiset kaverit kehottavat ersäksi kaikkia ersäläisiä siirtymään Ukrainan armeijan puolelle ja taistelemaan Venäjän hajottamisen puolesta.
Venäjän hallintotapa kohtelee alueita eri tavoin
Venäjän hallintotapaa on Saarikiven mukaan monen ulkopuolisen vaikea ymmärtää, koska siihen liittyy epäsymmetria, eli alueita kohdellaan ihan eri tavoin.
– Jonkun alueen sisällä voi olla aika paljon sisäistä autonomiaa ja vahvoja eliittejä, jotka pystyvät järjestämään asioita aika hyvinkin jonkin vähemmistökansan kannalta. Suomalais-ugrilaiset alueet eivät kuitenkaan kuulu näihin.
Lue myös: Asevelvollisuuslakien mylläys herätti venäläisten pelon uudesta liikekannallepanosta: "He tarvitsevat tuoretta lihaa sodan ruokkimiseen"
Niinpä yhdessäkään suomalais-ugrilaisessa tasavallassa ei esimerkiksi ole koskaan saatu lakia siitä, että kouluissa käytettäisiin näitä kieliä opetuskielenä. Vastaavat lait ovat sen sijaan olleet koko ajan voimassa esimerkiksi Tatarstanissa ja Jakutiassa.
– Alueen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millä tavalla se on erilainen kuin joku venäjänkielinen alue, riippuu paikallisista resursseista, paikallisesta voimatasapainosta ja henkilösuhteista.
Venäjän paristakymmenestä autonomisesta tasavallasta suomalais-ugrilaiset alueet ovat Saarikiven mukaan kuuluneet aina heikoimpiin.
– Sellaisilla alueilla kuin esimerkiksi Tatarstan, Bashkiria, Jakutia, osittain Tshuvassia ja varsinkin Tshetshenia, on paljon mahdollisuuksia omalla alueellaan tehdä asioita eri tavalla kuin Pietarissa ja Moskovassa, Saarikivi sanoo.
Russki mir -ajattelu ei miellytä kaikkia
Myös koulutuspäällikkö Kaarina Aitamurto Helsingin yliopiston alaisesta Aleksanteri-instituutista sanoo, että Venäjällä on armeijaan rekrytoitu paljon enemmän ihmisiä vähemmistökansoista.
– Monella näiden kansojen edustajista tilanne on niin surkea, että heitä houkuttelevat helpommin rahalliset tarjoukset.
Lue myös: Venäjän liikekannallepanon uhriksi joutunut Anton, 20, meni nälkälakkoon ja kieltäytyi noudattamasta käskyjä: "He uhkasivat ampua minut"
Aitamurto huomauttaa, että vähemmistökansatkin ovat erilaisissa asemissa. Esimerkiksi tataarien oikeuksia ja kielen asemaa on heikennetty, mutta heidän tilanteensa on kuitenkin parempi kuin vaikkapa pohjoisen ja Kaukoidän kansoilla, joiden tilanne on hyvin vaikea.
Pohjois-Kaukasuksella Venäjä on pitänyt Tshetshenian sodan jälkeen yllä tiukkaa kuria. Toisaalta siellä on ollut kapinointia rekrytointeja vastaan. Esimerkiksi Dagestanissa on ollut mielenosoituksia, jotka ovat Aitamurron mukaan olleet aika hurjiakin ja pelästyttäneet hallinnon.
Aitamurto kertoo myös tiedoista, joiden mukaan Tshetshenian johtaja Ramzan Kadyrov on pyrkinyt hankkimaan taistelijoita lähialueilta, ennen kaikkea Ingushiasta. Siellä hän tarjoaa suojelusta joillekin paikallisille suufilaisille, mutta vastapalveluksena nämä joutuvat lähettämään vapaaehtoisia sotaan.
Kadyrov haluaa vähentää eri tavoin tshetsheenien rekrytointia. Tällä Kadyrov haluaa taata tuen Tshetshenian sisällä. Tshetsheniasta on lähetetty Ukrainan hyökkäyssotaan paljon miehiä.
Pohjois-Kaukasuksella myös Russki mir (Venäläinen maailma) -konsepti herättää Aitamurron mukaan vastustusta.
– Näillä alueilla on enemmän tai vähemmän vahvaa tai näkyvää kapinointia sitä vastaan, miksi heidän pitää sotia venäläisten sota venäläisten puolesta.
Lisäksi asiassa on Aitamurron mukaan uskonnollinen puoli eli ortodoksisen kirkon rooli Russki mir -ajattelussa. On herännyt kysymys, miksi esimerkiksi muslimien pitäisi sotia.