Turkulainen Seija kertoo, että tuntematon kaipuu jotain puuttuvaa kohtaan kalvoi häntä vuosia. Kymmenvuotiaana hänelle selvisi, että hänen isäpuolensa ei olekaan hänen biologinen isänsä. Seija etsi isäänsä kaksikymmentä vuotta ja lopulta hän sai mahdollisuuden tavata biologisen isänsä.
Suomalais-skotlantilaisesta Seija Harveystä tuntui vuosia siltä, että osa hänestä puuttuu. Hänen ollessaan kymmenvuotias hänen äitinsä kertoi, että Seijan isäpuoli ei ole tämän biologinen isä.
– Vaikka se kuulostaa oudolta, tieto ei tullut yllätyksenä. Sisäisesti olin aina tiennyt, Harvey muistelee.
Seijan äiti ja isä tapasivat Gibraltarilla Seijan äidin ollessa lomamatkalla ystävänsä kanssa. Seijan isä oli tuolloin töissä alueella.
– Äiti rakastui päätä pahkaa ja jäi sille tielle. Hän ei tullutkaan takaisin Suomeen.
Ennen Seijan syntymää oli kuitenkin palattava Suomeen. Seijan isä Richard Harvey tuli mukaan ja oli Suomessa Seijan ristiäisiin saakka.
Sitten hänen oli lähdettävä töihin Afrikkaan.
– Tilanne Afrikassa oli silloin sellainen, ettei sinne voinut ottaa pientä vauvaa mukaan. Siinä kohtaa heidän tiensä erosivat.
Seijan vanhempien oli vielä tarkoitus tavata ja jatkaa yhdessä, mutta Seijan äidin ystävät kehottivat häntä unohtamaan Richardin.
– Äiti alkoi uskoa ystäviään. Hän on ollut todella pahoillaan siitä, ettei antanut isälleni mahdollisuutta olla minulle isä. Uskon, että he ovat olleet todella rakastuneita toisiinsa. Välillä elämä vain menee vähän kummallisia reittejä.
Entuudestaan tuntematon sisko johdatti Seijan isän jäljille
Seija yritti löytää isäänsä kahdenkymmenen vuoden ajan.
– Siitä asti, kun sain tietää, ettei isäpuoleni ole biologinen isäni, minua on vaivannut kummallinen kaipuu jotakin kohtaan. Tuntuu oudolta, ikävöin tavallaan tuntematonta ihmistä.
Kun Seijan tytär syntyi, hän päätti, että nyt isä on löydettävä. Hän muun muassa kirjoitti kirjeitä isänsä vanhalle työpaikalle.
– Soitin läpi kirkon kirjat ja Punaisen Ristin. Joka paikassa tuli seinä vastaan.
Etsintä ei tuottanut tulosta, eikä mitään tietoja Seijan isästä löytynyt. Etsintää vaikeutti tietämättömyys siitä, missä isä sillä hetkellä asuu. Hän oli työskennellyt ympäri maailmaa ja olisi voinut jäädä asumaan minne tahansa.
Sitten eteen tuli Kadonneen jäljillä -ohjelma. Ensin Seija ajatteli, ettei halua ohjelman tuomaa julkisuutta.
– Kolmannen kauden kohdalla ajattelin, että julkisuus on pieni paha, jos löydän itselleni isän.
Ohjelma vei Seijan Englantiin ja Skotlantiin. Englannissa Seija kävi isänsä vanhalla työpaikalla ja sai pala palalta vihjeitä isänsä olinpaikasta.
– Bongasin 1970-luvun lehdestä isäni kuvan ja tuli tunne, että tämä ihminen on oikeasti olemassa, Seija muistelee.
Lopulta Seija sai tiedon, että skotlantilaisen henkilöstörekisterin mukaan hänen isänsä on elossa, mutta hänen tarkka sijaintinsa oli edelleen epäselvä. Koska tarkasta olinpaikasta ei ollut vielä tietoa, oli mahdollista, ettei Skotlannissa olisi ollut ajantasaista tietoa Seijan isästä.
Muutaman mutkan kautta Seijalle kuitenkin selvisi, että hänen siskonsa asuu Italiassa ja että isä on toisen tyttärensä Amyn luona käymässä.
Seija lennätettiin Italiaan ja seuraavana päivänä hän tapasi ensin uuden siskopuolensa Amyn ja sen jälkeen isänsä. Amyn tapaamista muistellessaan Seija herkistyy.
– Minulla oli mukanani vanha valokuva isästä ja kysyin Amylta, onko tässä meidän isä. Itkin aivan hirvittävästi.
Amy vei Seijan isänsä luo ja kohtaamisen hetki koitti viimein.
– Me halasimme, eikä siitä meinannut tulla loppua. Isäni kertoi, ettei ollut mennyt päivääkään ilman, että hän olisi miettinyt, mitä minulle kuuluu.
Isän uusi vaimo kielsi kohtaamiset
Matka toi isän lisäksi Seijan elämään muutakin sukua. Seija pitää edelleen säännöllisesti yhteyttä siskoonsa Amyyn.
Kaikki eivät kuitenkaan ottaneet Seijaa vastaan yhtä suvaitsevaisesti. Seijan isän vaimo ei ole hyväksynyt Seijaa osaksi perhettä, eikä halua hänen olevan osa isänsä elämää.
– Hän on kieltänyt minua menemästä Maltalle, jossa isä on asunut 40 vuotta.
Seijan täytyy vaihtaa kuulumiset isänsä kanssa Amyn kautta.
Amyn lisäksi Seijalla on myös kaksi muutakin siskoa, Claire ja Laura. Heidänkään kanssaan Seija ei kuitenkaan pidä yhteyttä.
– Laura ei tiennyt isästään mitään. Laitoin hänelle alkuvaiheessa muutaman sähköpostiviestin, mutta hän ei ole valmis tapaamaan. Claire puolestaan on valinnut olla äitinsä puolella. Hän ei hyväksy minua ollenkaan.
Seija osasi odottaa löytävänsä muitakin sukulaisia, muttei pitänyt sitä itsestäänselvyytenä.
– Löysin isäni ja kolme siskoa itselleni. Löysin sukuani. Ei sitä paljoa enempää voi toivoa, Seija iloitsee.
Seija tapasi isänsä viimeksi kuusi vuotta sitten
Viimeisimmästä tapaamisesta on nyt kuusi vuotta. Seija näki isänsä toisen kerran vuoden päästä ensitapaamisesta. Tapaamista oli hankala järjestää, ja Seija ajatteli tuolloin, että näkee isänsä viimeisen kerran.
– Minulle tehtiin aika selväksi, että enää ei kannata kysyä, voinko tulla. Isäni kuitenkin sanoi, että haluaa vielä nähdä. Isä on kuitenkin nykyään sen verran huonossa kunnossa, etten halua asettaa häntä ikävään välikäteen minun ja vaimonsa mielipiteen väliin.
Yhtenä vaihtoehtona Harvey on miettinyt lähtemistä Maltalle.
– Iso lierihattu päähän ja aurinkolasit silmille ja sitten vaan katselemaan ympäristöä, jos vaikka sattumalta näkisin isäni niin, ettei hän näe minua.
Halu nähdä isä vielä on todella suuri.
– Lähtisin vaikka huomenna, jos se olisi mahdollista.
Vanha tuttu sukunimi uudelleen käyttöön
Ala-asteen ensimmäisestä luokasta saakka Seijalla oli hänen isäpuolensa sukunimi. Hän olisi saanut vaihtaa sukunimensä helpostikin biologisen isänsä nimeen, muttei tehnyt sitä.
– Nimi ei merkinnyt minulle mitään, koska en tiennyt, kuka herra Harvey on. Kun tapasin isäni, oli itsestään selvää, että vaihdan sukunimeni takaisin.
Toisinaan ulkomaalaistaustainen sukunimi herättää hämmästystä ja kysymyksiä. Harvey on kuitenkin tottunut nimeensä ja se tuntuu hänestä omalta.
– Kannan nimeäni ylpeydellä. Hyvin ylpeänä kerron, millaiset juureni ja taustani ovat.
"Nyt olen kokonainen"
Isän löytäminen on muuttanut Seijan elämää merkittävästi. Harvey kertoo muun muassa itsetuntonsa nousseen. Hänen on helpompi myös keskittyä nykyhetkeen ja tulevaan, kun ajatukset eivät pyöri menneessä.
– Tuntuu, että pystyn seisomaan tukevammin ja pystyn mihin vaan. Nyt olen kokonainen.
Seija onkin löytänyt vastauksia mietityttäneisiin asioihin.
– Välillä mietin, kun huomaan, että teen jonkun asian eri tavalla kuin äitini, että olenko perinyt tämän isältäni.
Isää nähdessään Seija on huomannut useita yhtäläisyyksiä itsensä ja isänsä välillä.
– Minulla on tapana näyttää peukkua, kun joku asia menee hyvin. Kerran meille kävi isäni kanssa niin, että vastasimme kysymykseen näyttämällä peukkua yhtä aikaa.
Seija kokee, että on ollut isänsä kanssa samalla aaltopituudella alusta saakka.
– Tuntuu ihan käsittämättömältä. Kun hän aloittaa lauseen, minä pystyn jatkamaan sitä.
Seijaa ja hänen isäänsä yhdistää myös samanlainen huumorintaju.
– Nauramme samoille asioille. Olemme todella samanlaisia. Molemmat ovat sanoneet toisilleen, ettei ole epäilystäkään siitä, että hän olisi isäni.
Muita samankaltaisessa tilanteessa olevia Seija kehottaa olemaan rohkeita ja menemään päättäväisesti kohti tuntematonta.
– Jos joku ei tunne juuriaan, kehotan etsimään. Se vie elämässä todella paljon eteenpäin, kun saa katkaistua menneisyyden kahleet. Kaikilla on omat historiansa ja elämänpolkunsa, mutta vanhemman löytyminen voi olla todella merkittävää aikuisellekin.
Seija on todella tyytyväinen elämäänsä nykyään.
– Olen ikionnellinen, että sain tehdä sen reissun.