Tupakkalain sisältö lieveni valiokunnassa

Uuden tupakkalain sisältö ratkeaa perjantaina, kun eduskunta äänestää muutoksista lakiesityksen toisessa käsittelyssä. Laki velvoittaa ravintolat varaamaan osan asiakastiloistaan tupakoimattomille.

Eniten keskustelua ovat herättäneet baaritiskeille kaavailtu tupakointikielto, tupakansavun luokittelu syöpävaaralliseksi aineeksi sekä lain voimaantulon ajankohta. Eduskunnan suuri valiokunta hyväksyi torstaina oman esityksensä lakiesityksen kiistakohdista. Äänin 23-2 hyväksytty ehdotus noudattelee eduskuntaryhmien edustajien tiistaina sopimaa linjausta. Valiokunta lievensi ravintoloiden baaritiskeille ja pelitiloihin aiemmin kaavailtua tupakointikieltoa. Tupakointi olisi kielletty vain, jollei työntekijöiden altistumista tupakansavulle voida muuten estää.

Lisäksi suuri valiokunta esittää, että tupakansavun luokitteleminen syöpävaaralliseksi aineeksi astuisi voimaan heinäkuussa vuonna 2000 eli vuotta aiemmin kaavailtua myöhemmin. Baaritiskien tupakointikielto ja tupakansavun luokitteleminen syöpävaaralliseksi eivät sisältyneet hallituksen alkuperäiseen esitykseen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta halusi tiukentaa lakiesitystä näiltä osin. Suuren valiokunnan nyt ehdottamat muutokset merkitsevät näiden tiukennusten lieventämistä. Tupakansavun määrittelyä syöpävaaralliseksi halutaan lykätä, koska tällaisella lainmuutoksella on heijastusvaikutuksia useisiin muihin lakeihin. Niiden selvittämiseksi tarvitaan lisäaikaa. Baaritiskejä koskevalla muutoksella taas halutaan korostaa, että tavoitteena on nimenomaan työntekijöiden suojelu.

Muutostöille esitettiin lisäaikaa

Vihreiden Osmo Soininvaara esitti torstai-illan keskustelussa, että laki tulisi voimaan vasta vuoden 2000 maaliskuussa ensi heinäkuun sijasta. Soininvaaran mielestä ravintoloille jää liian vähän aikaa tarvittaviin ilmastointi- ja muihin muutostöihin. Töiden kasaantuminen lyhyeen ajanjaksoon nostaa kustannuksia. Jorma Huuhtanen (kesk.) myötäili Soininvaaran ehdotusta. Kari Kantalainen (kok.) esitti muutosta, jonka nojalla kulttuurihistorialliset rakennukset voitaisiin vapauttaa velvollisuudesta järjestää savuttomia tiloja. Ehdotuksen mukaan näin voitaisiin menetellä, jos muutokset rikkoisivat historiallista arvoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat