Mainos

Tuoreen avioparin nolo tatuointimoka – huomasivat asian vasta kuusi viikkoa häiden jälkeen

Tuore aviomies tatuoi sormeensa vahingossa hääpäivän väärin, ja kömmähdys huomattiin vasta viikkojen kuluttua. Onneksi tatuointi saatiin korjattua, ja nyt myös vaimolla on vastaavanlainen koriste.

Yllä olevalla videolla mietitään, miksi kasvotatuointi saa ihmisen näyttämään pelottavalta.

Jotkut parit ottavat mielellään hääpäivätatuoinnin perinteisen sormuksen sijaan.

Päivämäärän kanssa kannattaa kuitenkin olla erityisen tarkka. Sen huomasi brittiläinen Wayne Lomax, tosin liian myöhään.

Tatuointi sormuksen sijaan

Wayne tatuoi hääpäivänsä ja morsiamensa Natalien nimen sormeensa sormuksen sijaan. Kipsinvalajana työskentelevä mies ei nimittäin töissä voinut pitää sormuksia.

Vasta kuusi viikkoa myöhemmin kävi ilmi, että Wayne oli kertonut tatuoijalle väärän päivän. Pariskunta meni naimisiin 25. elokuuta 2017, mutta tatuoinnissa luki heinäkuu, kertoo muun muassa The Sun -lehti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Hääpäivänä sormus, sen jälkeen mustetta ihoon

Natalie kertoi tapauksesta myöhemmin Metro-lehdelle.

– Päätimme, että juhlapäiväksi hankimme hänelle sormuksen, ja sen jälkeen hän tatuoisi yhteen sormeensa minun nimeni ja toiseen hääpäivämme, nainen selittää.

Kaksi viikkoa myöhemmin Wayne marssi tatuointiliikkeeseen.

Kömmähdys paljastui sattumalta

Moka kävi ilmi muutaman viikon päästä, kun pariskunta oli ystäviensä juhlissa ja Natalie kertoi kaikille Waynen tatuoinnista.

Natalie oli juuri ollut kertomassa, miten hänen miehellään on alhainen kipukynnys.

– Kerroin tästä muille ja samalla tajusin jotakin.

Natalie pyysikin saada katsoa tatuointia uudelleen ja huomasi virheen päivämäärässä.

Molemmat olivat ensin äimistyneitä ja purskahtivat sitten nauruun.

Moka nauratti vaimoa

Wayne oli ilmeisesti merkinnyt päivämäärän väärin kännykkäänsä ja näyttänyt sitä luurinsa ruudulta samalla, kun oli etsinyt mieleistään fonttia.

Kolmen lapsen äiti Natalie otti asian huumorilla. Hänen mukaansa vain heille voi tapahtua jotain tällaista.

– Tämä käytännössä kiteyttää sen, millaisia me olemme. Kaikki on hassuttelua, nainen kertoo Metro-lehdelle.

Tatuoija korjasi päivämäärän

Virhe ei ollut lopullinen, sillä Wayne kävi korjauttamassa päivämäärän. Hänen oli jo muutenkin pitänyt mennä parantelemaan erästä vanhaa tatuointiaan.

Samalla reissulla hän houkutteli Natalien ottamaan vastaavanlaisen häätatuoinnin. Nainen suostui, mutta pitää edelleen sormustaan.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja