Molden enkeli elää ryhmineen päättymätöntä satutarinaa ja samaan aikaan Ranskan jättiläinen on kaatumassa jälleen seuraa ennenkin niin monta kertaa kohdanneisiin eripuriin ja ristiriitoihin.
Kuinka paljon voikaan jalkapallomaailmassa kaksi kuukautta muuttaa asetelmia? Mestarien liigan jatkopelien arvontojen jälkeen PSG-fanien keskuudessa ei mietitty meneekö oma seura jatkoon. Kyse oli siitä, minkälaiset nöyryyttävät lukemat PSG iskee taululle José Mourinhon antijalkapalloa pelaavaa joukkuetta vastaan.
Pelon kautta pelannut Manchester United vapautui kaikista kahleistaan, kun Ole Gunnar Solskjær asteli ruoriin. Käsijarru otettiin pois. Henkinen lukko samalla. Ilmapiiristä tuli jälleen iloinen, kyräily oli poissa.
Solskjær on tuonut ihan eri valmennuskulttuurin Carringtoniin, Unitedin harjoituskeskukseen. Sellaisen, missä niillekin pelaajille, jotka eivät pelaa, selitetään miksi ja ”pidetään huolta”. Sellaisen, jossa jokaiselle pelaajalle annetaan arvoa ja luodaan luottamussuhde siihen, että hän on tärkeä joukkueelle. Eli siis kaikkea sitä mitä Mourinho ennen edusti, ennen kuin pesti Madridissa muutti hänet valmentajana lopullisesti tiputtaen samalla hänet pikkuhiljaa maailman terävimmältä huipulta.
Thomas Tuchel on puolestaan yrittänyt päästä sinne, missä Mourinho on jo ollut. Eripuriin ja ongelmiin kaatuneen Dortmund-pestinsä jälkeen hän tuli viemään PSG:tä kohti sitä pyttyä mitä se janoaa ehkä enemmän kuin kukaan muu. Pariisi on ollut vaikea paikka monelle muullekin, sellaiseksi se on osoittautumassa myös Tuchelille.
Vielä on kaikki suhteellisen hyvin, mutta korttitalo uhkaa kaatua. Financial FairPlay on luonut PSG:lle omat vaikeutensa toimia. Se ei pysty Neymarin ja Kylian Mbappén jälkeen kaappailemaan ketä tahansa ennen kuin tilit tasoittuvat. Tammikuun siirtoikkuna oli oiva osoitus siitä. Pariisilaiset olivat vähintään viiden pelaajan perässä, mutta saivat lopulta naarattua vain keskikentälleen.
