Tuolihissi meni rikki laskettelukeskuksessa Saariselällä – kyydissä 100 ihmistä

Tuolihissiin tuli tänään iltapäivällä ennen kolmea tekninen vika laskettelukeskus Saariselällä. Oulun hätäkeskus sai hälytyksen paikalle kello 14.52. Hississä oli noin 100 henkilöä, kun se meni rikki.

– Tuolihissiin tuli tekninen vaurio, jonka takia sen käyttö jouduttiin lopettamaan. Taaksepäin ajamalla ihmiset saatiin kuitenkin jalkautettua alas ala-asemalta, laskettelukeskus Saariselän operatiivinen johtaja Jarmo Katajamaa kertoo.

Ihmiset pysyivät rauhallisina

Pelastuslaitos sai hälytystehtävän Inariin nimikkeellä ihmisen pelastaminen ylhäältä. Pelastusyksiköt ehtivät paikalle, mutta heidän ei tarvinnut tehdä perillä mitään, koska ihmiset saatiin pois hissistä ajamalla sitä taaksepäin.

– Kukaan ei loukkaantunut ja ihmiset pysyivät hississä rauhallisina. Kerroimme asiakkaille, että hissiä ryhdytään tyhjentämään peruuttamalla. Jonkin aikaa meni, ennen kuin toimenpide päästiin aloittamaan.

Pisimmillään ihmiset joutuivat istumaan hississä noin tunnin, ennen kuin heidät saatiin alas.

– Kylmä siinä tunturiolosuhteissa toki ehti tulla . Kukaan ei kuitenkaan saanut hoitoa vaatineita paleltumia, Katajamaa sanoo.

Forecan mukaan Saariselällä on 0 astetta lämmintä. Katajamaan mukaan laskettelukeskuksessa on myös satanut räntää tänään.

Saariselkä on Euroopan pohjoisin hiihtokeskus.

Tuolihissiä ryhdytään seuraavaksi korjaamaan.

Lue myös:

    Uusimmat