Tulivuorenpurkaus peruu Suomesta vain Islannin-lennot

Islannin Grimsvötnin tulivuorenpurkaus peruu Suomesta vain Islantiin suuntautuvat lennot. Muu lentoliikenne toimii Finavian mukaan toistaiseksi normaalisti.

Tilannetta seurataan koko ajan. Euroopan lentoturvallisuusvirasto Eurocontrol arvioi aiemmin, ettei tulivuorenpurkaus vaikuta Euroopan ilmatilaan ainakaan 24 tuntiin.

Viime vuonna Islannin Eyjafjöll-tulivuoren purkautuminen sotki yli 10 miljoonan lentomatkustajan suunnitelmat. Finavian mukaan tapahtuneesta on kuitenkin opittu eikä samanlaista lentokaaosta pitäisi tulla.

– Kun tuhkapilvi tuli Euroopan päälle viime vuonna, ei ollut lainkaan selkeitä rajoja siitä, millä lentokonemoottoreilla pystytään missäkin tuhkatiheydessä lentämään. Tämän vuoden aikana viranomaiset ja lentokonevalmistajat ovat tehneet paljon töitä. Jos nyt jouduttaisiin samantyyppiseen tilanteeseen, niin melko pitkään lentoja pystyttäisiin jatkamaan turvallisesti, kertoi Finavian lennonvarmistusliiketoiminnan johtaja Anne Ilola MTV3:n uutisille.

Finavia neuvoo ottamaan tarvittaessa yhteyttä omaan lentoyhtiöön, matkatoimistoon tai matkanjärjestäjään.

Suomesta suoraan Islantiin lentää säännöllisesti vain lentoyhtiö Icelandair. Yhtiö lupaa nettisivuillaan tilanteesta kärsiville hyvityksen tai mahdollisuuden muuttaa matkapäivää tai määränpäätä.

Asiantuntijat ovat ennustaneet, ettei purkaus sekoita lentoliikennettä yhtä pahasti kuin Eyjafjallan purkaus viime vuonna.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat