"Tuli nyt iso tappio", sanoi Juha Sipilä, ja pian naisääni yleisöstä sai koko porukan repeämään nauruun – keskustan vaalivalvojaisissa traagisen hilpeää

Keskustan Juha Sipilä myönsi suuren vaalitappion 3:44

Keskusta on saamassa vuoden 2019 eduskuntavaaleista jopa historiallisen heikon tuloksen. Puolueen vaalivalvojaisissa tuloksesta ei iloittu, mutta naurun annettiin silti hetkittäin raikaa.

Juha Sipilä piti puheen omilleen, kun hieman alle 90 prosenttia äänistä oli laskettu, ja keskusta oli saamassa 14,6 prosenttia äänistä.

– Vaaleissa tuli nyt iso tappio, Sipilä aloitti puheensa.

– Eikä tullut, naisääni yleisöstä huikkasi.

Seurauksena yleisöstä kuului naurunremakka, ja myös puheenjohtaja Sipilä itse nauroi välihuudolle.

Sipilä: "Tämä on vastuunkantajan rooli"

Tapaus tuntuu tragikoomiselta, sillä pääministeripuolueen aktiivit nauroivat, kun puolue on menettämässä vähintään 15 kansanedustajan paikkaa.

– Se [vaalitappio] on nyt selvä keskustan osalta, ja tämä on vastuunkantajan rooli, Sipilä jatkoi vakavoituessaan.

– Meiltä on nyt putoamassa moni hieno ehdokas, jotka ovat tehneet erittäin hyvää työtä neljän vuoden ajan hankalassa tilanteessa, Sipilä arvioi myöhemmin puheessaan.

Lue myös:

    Uusimmat