Tuhansia määrätty evakkoon Sydneyn seudulla tulvien vuoksi – videot näyttävät kaaoksen kaupungissa

Tuhansia australialaisia määrättiin evakkoon Sydneyn seudulla tulvien vuoksi sunnuntaina.

Rankkasade on riepotellut maan suurinta kaupunkia, ja vesistöt tulvivat sen laitamilla.

Ainakin 18 evakuointimääräystä annettiin Länsi-Sydneyyn, alueelle, jota koetteli vaikea tulva jo maaliskuussa.

Esimerkiksi suurkaupungin lounaispuolella sijaitsevassa Camdenissa tulvavesien alle jäi kauppoja ja huoltoasema.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion hätätilaministeri Stephanie Cooke varoitti, että seudulla tilanne on hengenvaarallinen.

Hän myös pyysi, että itärannikon 500 kilometrin pituisella osuudella asuvat peruisivat koulujen loma-ajan matkasuunnitelmansa sään vuoksi.

Australiassa on juuri ohitettu sikäläisen talven viilein vaihe.

Lue myös:

    Uusimmat