Trumpin hallinto kehui osavaltioiden voivan aloittaa paluun kohti normaalia – kuvernööri kuittasi: "harhaisia puheita"

Presidentti Trump hermostui lehdistötilaisuudessa ja väitti"täyden vallan"olevan hänellä 2:40
Presidentti Trump hermostui lehdistötilaisuudessa ja väitti "täyden vallan" olevan hänellä.

Donald Trump kertoi aiemmin tällä viikolla kolmivaiheisesta paluusuunnitelmastaan, jolla Yhdysvaltojen talouselämä palautettaisiin totuttuun päiväjärjestykseen.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoi sunnuntaina, että jokaisella Yhdysvaltain osavaltiolla on niin paljon testauskapasiteettia, että ne voivat aloittaa koronavirusepidemian vuoksi määrättyjen rajoitusten vähittäisen purkamisen ja siirtyä presidentti Donald Trumpin kolmivaiheisen paluusuunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen.

– Olemme hyvin luottavaisia sen suhteen, että meillä on riittävästi testivälineistöä, jotta voimme aloittaa Yhdysvaltojen avaamisen, Pence sanoi Fox-televisiokanavan haastattelussa.

Ykkösvaiheessa terveitä ihmisiä koskevat liikkumisrajoitukset loppuvat, ja muun muassa ravintolat, elokuvateatterit, kirkot ja kuntosalit avataan. Ihmisten on kuitenkin pidettävä riittävästi etäisyyttä toisiinsa ollessaan ulkona ja sisätiloissa.

"Harhaisia puheita" 

Virginian osavaltion kuvernööri Ralph Northam tyrmäsi kuitenkin presidentin hallinnon puheet "harhaisina". Northamin mukaan Trump keskittyy virustorjunnan sijasta usuttamaan mielenosoittajia osavaltioiden hallinnon kimppuun.

– Koska presidenttimme ei selvästikään pysty toimittamaan lisää testejä, hän keskittyy protesteihin, Northam sivalsi.

Trump on Twitterissä tukenut mielenosoittajia, jotka ovat vaatineet koronaviruksen vuoksi määrättyjen rajoitusten purkamista. Presidentti muun muassa kehotti "vapauttamaan" Michiganin, Minnesotan ja Virginian määräyksistä. Kaikissa kolmessa osavaltiossa on demokraattikuvernöörit.

–  Kun Yhdysvaltain presidentti kehottaa ihmisiä rikkomaan lakia, se on vaarallista, kiteytti Washingtonin osavaltion demokraattikuvernööri Jay Inslee.

Trumpin tviiteille ei herunut tukea myöskään kaikilta puoluetovereilta. 

–  Ei ole kyllä mitään järkeä kehottaa ihmisiä protestoimaan sellaista suunnitelmaa vastaan, jota juuri itse olet suositellut, kummasteli Marylandin republikaanikuvernööri Larry Hogan.

Lue myös:

    Uusimmat