Trump teloittaa kuolemantuomion saaneita rikollisia pikavauhdilla – vastaavaa ei ole nähty yli 130 vuoteen

Trumpin hallinto teloittaa rikollisia pikavauhtia – nämä kolme ihmistä ovat saamassa kuolemantuomion ennen vallan vaihtumista 5:32
Katso videolta, mistä rikoksista kolme teloitusvaarassa olevaa henkilöä on tuomittu kuolemaan.

Liittovaltion on tarkoitus teloittaa vielä kolme kuolemantuomion saanutta rikollista ennen kuin Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden vannoo virkavalansa.

Yhdysvaltain liittovaltio on teloittanut jo kymmenen kuolemantuomion saanutta henkilöä heinäkuusta lähtien. Viimeisimmät tapaukset ovat peräisin joulukuulta, kun 56-vuotias Alfred Bourgeois ja 40-vuotias Brandon Bernard teloitettiin.

Kuolemantuomio palasi liittovaltion rangaistusrepertuaariin vuonna 1988 sen jälkeen, kun korkein oikeus oli kieltänyt sen kokonaan muutamaksi vuodeksi 1970-luvulla. Presidentti Donald Trumpin hallinto kuitenkin päätti, että liittovaltio jatkaa kuolemanrangaistusten toimeenpanoa 17 vuoden tauon jälkeen.

Ennen presidentti Donald Trumpin aikaa valkoisessa talossa liittovaltion teloituksia oli tapahtunut tänä aikana vain kolme. Kaikki toteutettiin republikaanipresidentti George W. Bushin johdolla. Vuodesta 2003 lähtien liittovaltion teloituksia ei ole ollut lainkaan.

Aikataulu herättää vastustusta

Kuolemanrangaistusten toteuttaminen presidentti Donald Trumpin väistyessä vallasta on herättänyt kritiikkiä. Yli 130 vuoden ajan väistyvät presidentit ovat keskeyttäneet kuolemantuomiot vallansiirron ajaksi. Trump on toiminut perinnettä vastaan ja jos alkuperäinen suunnitelma toteutuu, liittovaltio aikoo teloittaa vielä kolme tuomittua tammikuussa.

Yksi teloitettavista on Dustin John Higgs, jonka teloitus on 15. tammikuuta. Yhdysvaltain tuleva presidentti Joe Biden vannoo virkavalansa vain viisi päivää myöhemmin, 20. tammikuuta.

Ennen Higgsiä liittovaltion on tarkoitus teloittaa Lisa Montgomery 12. tammikuuta ja Cory Johnson 14. tammikuuta.

Katso yllä olevalta videolta, mistä rikoksista kolme teloitusvaarassa olevaa henkilöä on tuomittu kuolemaan. 

Vallansiirron aikana toteutettavat teloitukset ovat herättäneet kansalaisissa vastustusta, sillä Joe Bidenin ja varapresidentti Kamala Harrisin tiedetään suhtautuvan kuolemantuomioon kriittisemmin. Biden on luvannut vaatia lainsäädäntöä, jolla liittovaltion teloitukset poistetaan käytöstä ja kannustanut osavaltioita tekemään samoin.

Liittovaltion lisäksi kuolemanrangaistus on käytössä 28 osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Vastoin kansalaisten mielipidettä

Joulun jälkeen tehtävänsä jättävä Trumpin oikeusministeri William ”Bill” Barr on puolustanut teloituksia vetoamalla velvollisuuteen toteuttaa tuomiot.

– Oikeusministeriö pitää yllä lakia ja olemme velkaa uhreille ja heidän perheilleen sen, että toteutamme oikeusjärjestelmän antamat tuomiot, Barr kommentoi The New York Timesin mukaan.

BBC Newsin mukaan kansalaisten mielipide kuolemantuomioista on kuitenkin muutoksessa. Vuoden 2019 loppupuolella toteutetun kyselyn mukaan 60 prosenttia amerikkalaisista kannatti elinaikaista vankilatuomiota kuolemantuomion sijaan.

Lue myös:

    Uusimmat