Trump on ilmoittanut puuttuvansa rikollisuuteen kaupungissa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut lähettävänsä 800 kansalliskaartin sotilasta maan pääkaupunkiin Washingtoniin ja asettavansa paikallisen poliisin liittovaltion hallintaan.
Trump kertoi päätöksistään maanantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa.
– Ilmoitan historiallisesta päätöksestä pelastaa kansamme pääkaupungin rikollisuudelta, verenvuodatukselta, sekasorrolta, kurjuudelta ja vielä pahemmalta, hän kommentoi.
Trumpin mukaan kansalliskaartin joukot lähetetään paikalle "palauttamaan lain, järjestyksen ja yleisen turvallisuuden". Lisäksi niiden tehtävänä on tukea paikallisia ja liittovaltion lainvalvontaviranomaisia.
– Joukot saavat tehdä työnsä kunnolla, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa.
Puolustusministeri Pete Hegseth puolestaan lisäsi, että kansalliskaartin joukkojen odotetaan saapuvan pääkaupunkiin tulevan viikon aikana, uutistoimisto Reuters kertoo.


