Mainos

Trendiyrtti stevia kasvaa helposti myös kotona

Makeutuskasvi stevia on tämän kevään kotipuutarhureiden hittituotteita. Sen lisäksi, että kasvia käytetään ruuissa, sitä halutaan nyt myös kasvattaa itse.

Uudenmaan Marttojen puutarhaneuvoja Kirsi Mäkinen paljastaa uuden yrtin villinneen puutarhaharrastajia tänä keväänä.

– Hyötykasveista ihan ykkösiä on stevia, siitä ihmiset ovat hullaantuneet. Se on makeutuskasvi, joka on tavallaan kuin sokeri, mutta vähän terveellisempi.

Mäkinen vinkkaa käyttämään steviaa esimerkiksi mausteena jälkiruuissa ja smoothie-juomissa, tai laittamaan kuivattuna tai tuoreena ruokiin koristeeksi.

Näin kasvatat steviaa

Stevian kasvatus on helppoa ja onnistuu sekä avomaalla että ruukuissa parvekkeella.

1. Kylvä stevian siemenet harvaan kosteaan kylvömultaan, idätä +18-20 asteessa. Pidä kosteana ja lämpimänä.

2. Idätyksen jälkeen siirrä taimet ruukkuihin. Kasvualustan on hyvä olla läpäisevää, vaikkapa puutarhamultaa.

3. Pidä stevia auringossa ja lämmössä, trooppisena kasvina se nauttii niistä.

4. Kasvualustan on hyvä olla tasaisen kosteana. Älä päästä kasvia kuivumaan, mutta älä myöskään seisota sen alustassa vettä.

5. Liiallinen lannoitus voi vaikuttaa lehtien makuun. Suosi luomulannoitetta.

6. Latvo kasvia etenkin alussa, näin se tuuheutuu ja haaroittuu.

7. Satoa voi korjata pitkin kesää, ei kuitenkaan kerralla kolmasosaa enempää.

Lähde: Steviaa.fi, Nelson.no

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.