Tragedia unelmalomalla - kannibaali söi saksalaispurjehtijan?

Saksalaisen maailmanympäripurjehtijan epäillään joutuneen kannibaalin syömäksi eteläisellä Tyynellämerellä.

Saksalainen Stefan Ramin rantautui tyttöystävänsä Heike Dorschin kanssa Tyynellämerellä sijaitsevalle, idylliselle Nuku Hivan saarelle viime kuun puolivälissä. Ramin kuitenkin katosi ollessaan vuohijahdissa paikallisen oppaan kanssa.

Opas palasi rannalla olleen Dorschin luo, ja yritti houkutella tätäkin viidakkoon sanomalla, että Ramin on joutunut onnettomuuteen, kertovat brittiläiset The Sun ja Daily Mail. Kun houkutukset eivät tehonneet, opas Henri Haiti sitoi Dorschin puuhun. Tämän onnistui kuitenkin paeta noin tunnin yrittämisen jälkeen ja hälyttää viranomaisapua.

Lehtien mukaan saarella olevalta nuotiopaikalta on löydetty ihmisjäänteitä, joiden epäillään olevan kadonneen Stefan Raminin. Syrjäisessä laaksossa sijainnut nuotiopaikka kuuluu paikalliselle heimolle. Kyseinen heimo on kertonut luopuneensa kannibalismista jo vuosia sitten. Daily Mail kertoo viranomaisten kuitenkin epäilevän, että Ramin joutui kannibaalien tai kannibaalin paloittelemaksi ja syömäksi. Löydön tehneet poliisit kertovat Daily Mailin haastattelussa, että nuotio oli useiden neliömetrien kokoinen ja sen ympäristössä haisi myös palanut liha.

Ranskan Polynesiaan kuuluvalla Nuku Hivalla asuu noin 3000 ihmistä. Saaren pormestari sanoo nettisivuillaan, ettei voi uskoa todeksi epäilyä kannibalismista.

- Kukaan ei voi uskoa, mitä on tapahtunut. Tämä on kauheaa, sanoo pormestari Deborah Kimitete.

Viranomaisten mukaan nyt selvitetään DNA-testein, ovatko nuotiosta löytyneet jäänteet saksalaisen Raminin.

Lue myös:

    Uusimmat