Toyota on syrjäytetty: Tesla nousi maailman arvokkaimmaksi autovalmistajaksi
Sähköautoja valmistava kalifornialainen Tesla on ohittanut Toyotan maailman arvokkaimpien autoyhtiöiden listalla ja noussut ykköseksi.
Yhtiön osake kiipesi keskiviikkona yli 1 100 dollariin, mikä nosti sen markkina-arvon yli 209 miljardiin dollariin. Se sujahti Toyotan ohi noin neljän miljardin dollarin erolla.
Tesla nousi maailman toiseksi arvokkaimmaksi autovalmistajaksi vasta tammikuussa, kun se rikkoi 100 miljardin dollarin rajapyykin ja ohitti Volkswagenin.
Sillä on kuitenkin pitkä matka Toyotan ohittamiseen muilla mittareilla, sillä japanilaisvalmistaja myy vuosittain noin 30 kertaa enemmän autoja, ja sen liikevaihto on yli kymmenkertainen Teslaan verrattuna.
Teslan etumatka seuraavaksi arvokkaimpiin amerikkalaisiin autovalmistajiin, General Motorsiin ja Fordiin, kasvaa entisestään. Tesla on nyt kolme kertaa arvokkaampi kuin ne yhteensä.
Vahvaa kasvua
Tesla teki vuosien ajan pelkkää tappiota neljänneksestä toiseen, mutta nyt sillä on ensi kertaa vyöllään kolme voitollista neljännestä peräjälkeen. Se ei myöskään kärsinyt koronaviruksen vaikutuksista yhtä pahasti kuin perinteiset autovalmistajat.
Toimitusjohtaja Elon Musk on ilmoittanut, että Teslan tavoite 500 000 auton toimittamisesta tänä vuonna pitää pandemiasta huolimatta. Viime vuonna yhtiö toimitti asiakkailleen hieman yli 350 000 autoa.
Lähde: BBC
Uusimmat
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
Lataa lisää