USA 2010. Ohjaus: Lee Unkrich. Käsikirjoitus: Michael Arndt. Tuotanto: Darla K. Anderson. Leikkaus: Ken Schretzmann. Musiikki: Randy Newman. Suomalaiset äänet: Antti Pääkkönen, Santeri Kinnunen, Nina Tapio, Pekka Autiovuori, Maija-Liisa Peuhu, Petteri Summanen, Jarmo Koski, Mikko Kivinen, Markku Huhtamo, Max Wiberg, Eppu Salminen, Krisse Salminen, Simo Frangén. Kesto: 104 min.
Lastenelokuvia, etenkin amerikkalaisia animaatioita, tehdään liian usein pelkät dollarinkuvat silmissä. Laatu kärsii, kun franchise-ajattelusta lypsetään irti kaikki mahdollinen ja mahdoton. Jatko-osat seuraavat jatko-osia, koska uusiutumisen riskiä ei uskalleta ottaa.
Hyvin harvoin jatko-osa (ja vielä vähemmän jatko-osan jatko-osa) yltää alkuperäisteoksen tasolle. Se on tänä vuonna koettu jo kipeästi Shrek-saagan kohdalla. Nyt kohdalle osuu ilahduttava poikkeus, Lee Unkrichin (Toy Story 2:n ja Nemoa etsimässä -animaation apulaisohjaaja) ohjaama Toy Story 3.
Toy Story 3 ravistelee käsityksiä myöhempien episodien välttämättömästä väljähtyneisyydestä. Unkrichin elokuva päinvastoin kohottaa leluelämän uuteen innoittuneeseen potenssiin. Lopputulos on sanalla sanoen suurenmoinen: yhtä aikaa koskettava, humoristinen, viisas ja jännittävä. Voiko koko perheen elokuvalta enää enempää toivoa?
Lelulaatikon jengi herää taas eloon. Karjapaimen Woody, astronautti Buzz, cowgirl Jesse ja kumppanit ovat rajun elämänmuutoksen edessä, kun aikamieheksi varttunut Andy-poika on lähdössä opiskelemaan. Edessä on matka roskiin, ullakolle tai lastentarhaan.
Ehkäpä päiväkoti on hylätyn lelun oikea päätepiste? Niinhän sitä äkkiä luulisi, mutta taaperoiden tai lutuisten nallekaverien haleihin ei taida olla luottaminen. Uusi koti näyttää kavalat kasvonsa kaikille muille paitsi Andyä etsimään lähteneelle Woodylle ja Barbielle, joka kohtaa ensi kertaa unelmamiehensä Kenin.
Toy Story 3 on riipaiseva tarina lapsuuden lopusta, leikistä luopumisesta alkavan aikuisuuden kynnyksellä. Little Miss Sunshine -elokuvan käsikirjoittaja Michael Arndt on tavoittanut hienosti tämän hiuksenhienon ajallisen vedenjakajan. Milloin rakkaat lelumme lakkasivat olemasta jokapäiväisiä ystäviämme? Milloin lapsuus jäi meille niin kovin pieneksi?