Toveri uskoo, että Iran pystyy yhä kehittämään ydinaseen halutessaan vuoden sisällä.
Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö, nykyinen europarlamentaarikko Pekka Toveri (kok.) pitää selvänä, ettei Yhdysvallat onnistunut tuhoamaan Iranin ydinaseohjelmaa iskuillaan.
– Ei tietenkään. Tämä oli äärimmäisen surkeasti toteutettu homma – siis taktisesti hyvin toteutettu operaatio, mutta strategisesti näkee, että Yhdysvaltain nykyisellä hallinnolla ei ole mitään strategiaa Iranin suhteen, Toveri sanoi Huomenta Suomessa keskiviikkoaamuna.
Toverin mukaan iskut olisi pitänyt koordinoida Israelin kanssa hyödyntäen yhdistettyjä ilma- ja erikoisjoukkoja. Jonkinlaista ajatusta olisi Toverin mielestä pitänyt suoda myös hallinnon vaihdolle.
– Nyt ainoa, mitä on tehty hallinnon vaihtamiseksi [Iranissa], ovat Trumpin twiitit. Ei siellä mitään suunnitelmaa selkeästi ole esimerkiksi Iranin opposition kanssa – maalitettua suunnitelmaa siitä, miten Iranin sisäisen turvallisuuden koneisto lamautetaan niin, että kansalaiset uskaltavat lähteä liikkeelle.
Lue myös: Pekka Toverilta suorat sanat: Trump tuskin edes lukenut Naton peruskirjaa
"Turha show omille magalaisille"
Julkisuudessa esillä olleiden tietojen perusteella Toveri arvelee, että Iran ehti siirtämään merkittävän määrän rikastettua uraania ja mittavan määrän laitteistoja suojaan iskujen alta.
