Toteutuuko amerikkalainen unelma? Obaman odotukset ja sudenkuopat

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman pääsy toiselle kaudelle on amerikkalaisten viesti, että Obaman ajama talouspolitiikka ja terveyspalvelujen uudistaminen on se, mihin kansa uskoo.

Obaman voitto tarkoittaa presidentin ja demokraattien kannalta terveydenhoitouudistuksen edistämistä ja veronkorotusten ajamista. Veronkorotukset ja leikkaukset ovat asioita, joilla Obama on luvannut nostaa Yhdysvallat talousahdingosta lähemmäksi menestyvää amerikkalaista unelmaa.

Obaman ajamat uudistukset kohtaavat kuitenkin suuria haasteita, sillä politiikan kilpakumppani, republikaanit, on muun muassa veronkorotusten kannalta täysin vastakkaista mieltä.

– Edustajainhuoneen republikaanit ovat todennäköisesti entistä konservatiivisempia ja polarisoituminen jatkuu, arvioi Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila STT:lle.

Poliittinen takalukko

Suurimmat epäilijät sanovat, ettei Obama pysty ensimmäisen kahden vuoden aikana tekemään oikeastaan mitään merkittäviä uudistuksia Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan.

Epäilyt nojaavat jo aiemmin Obaman kannalta haastavaksi osoittautuneeseen Yhdysvaltojen politiikan kaksijakoiseen malliin, jossa Yhdysvaltojen senaatti pysyy demokraattien hallussa ja edustajainhuone republikaanien käsissä. Finanssipolitiikan kannalta kahtiajakautunutta kongressia on nimitetty takalukoksi.

– Keskeinen kysymys on, onnistuuko jakautunut kongressi ratkaisemaan USA:n taloutta uhkaavia haasteita, kuten kasvua tukevan finanssipolitiikan ja kasvavan pitkän tähtäimen velkataakan tasapainottamista, arvioidaan tuoreessa Nordean aamukatsauksessa.

Ulkopoliittiset odotukset

Ensimmäisen presidenttikautensa alussa Barack Obama lupasi ulkopolitiikkaan paljon, mutta sai vähemmän aikaan. Yksi kesken jäänyt asia on Afganistanissa edelleen taistelevat yhdysvaltalaiset sotilaat eikä Guántanamon vankilaakaan ole lupauksista huolimatta suljettu.

Euroopassa Obamalta kaivataan erityisesti toimia Lähi-idän kärjistyvään tilanteeseen ja ilmastonmuutokseen.

Muun muassa ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan Yhdysvaltojen on nostettava ilmastonmuutos ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa keskiöön.

Ilmastonmuutoskysymykset eivät näyttele kuitenkaan mieluista roolia yhdysvaltalaisten menestyshaaveissa, sillä heikot työllisyysluvut ja talousahdinko ovat suurimpana huolena amerikkalaisten mielissä.

Näitä asioita Obama ajaa jatkokaudellaan:

- Terveydenhoitouudistuksen jatkamista

- Veronkorotuksia ja leikkauksia

- Suvaitsevaisuuden edistämistä

Nämä asiat saattavat estää Obaman tavoitteet:

- Jakautunut kongressi, joka jarruttaa Obaman ajamia uudistuksia

- Talouskriisi ja siitä nouseminen

- Lähi-idän kärjistyvä tilanne

Näihin asioihin maailma odottaa Obamalta vastauksia:

- Obaman odotetaan puuttuvan Lähi-idän ongelmiin

- Obamalta odotetaan tekoja ilmastonmuutoksen hidastamiseksi

- Guántanamon vankilan sulkemista

- Afganistanista vetäytymistä

Lue myös:

    Uusimmat