Kurvikas Top Chef -juontaja Padma Lakshmi valitteli aiemmin lihovansa aina hittisarjan kuvauksissa. Nyt kaunotar paljastaa, miten piilottaa kertyneet kilonsa tv-katsojilta.
Top Chef -sarjan kurvikas juontajakaunotar Padma Lakshmi valitteli aiemmin syksyllä, että kokkiohjelman kuvaukset saavat naisen lihomaan joka kerta. Tähti kertoi lokakuussa Yumsugar.comin haastattelussa lihoneensa sarjan kymmenennen kauden kuvauksissa kuutisen kiloa.
Nyt nainen paljastaa, miksi pyöristymistä ei ole tv-ruutujen toisella puolella huomattu: Lakshmi osaa piilottaa kilonsa oikeanlaisen vaatetuksen avulla!
– Ihmiset luulevat, että televisio on kolmiulotteinen, mutta ei se ole. Se on kaksiulotteinen. Minulla on paljon kauniita, roikkuvia vaatteita, jotka eivät näytä hyvältä ruudussa. Vaarana on näyttää hyvin puetulta säätytöltä, Lakshmi sanoo The New York Times -lehdessä.
– Monet eivät tajua, kuinka paljon oikeasti lihon kuvausten aikana. Joskus lihon kilon tai melkein kaksikin viikossa, olen ihan tosissani, nainen sanoo lehdessä.
Lakshmi muistuttaa, että kamera ei tunnista vartalon muotoja, jos ihminen on paikallaan. Juju piileekiin oikeanlaisten vaatteiden valinnassa.
Mihin mokaan moni nainen Padman mukaan sortuu? Miten tähti salaa lihomisensa tv-katsojilta? Katso:Top Chef -kaunotar kätkee kilonsa
TOP CHEF Subilla keskiviikkoisin kello 21.
(MTV3)
Uusimmat
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:03
Slovakian pääministerin tila edelleen kriittinen – sisäministerin mukaan veriteon motiivi poliittinen
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää