TOP 10: Itkua ja pelkoa – muistatko vielä nämä lapsuuden piirretyt?
Lapsuudessa piirrettyjen katsominen oli hauskinta ajanvietettä leikkimisen lisäksi. Ajoittain ruudussa kuitenkin vilahti sellaisia hetkiä ja asioita, joista oli ilo kaukana.
Saavatko nämä lapsuuden elokuva- ja tv-kokemukset yhä tipan linssiin tai pupun pöksyyn? Katso listaus!
1. Varokaa heikkoa jäätä
Pikku Kakkosen Varokaa heikkoa jäätä -klippi on tuttu lähes kaikille. Videopätkässä muistetaan kyllä varoittaa heikolle jäälle astumisesta, vaikka kaikkia tulisi ennemminkin varoittaa kyseisen pätkän hirveydestä. Katso klippi alta, jos vain kykenet.
2. Bambin äiti menehtyy
Disneyn piirretyt olivat lapsuudessa kultaakin kalliimpaa, mutta joskus kyyneleet alkoivat virrata jo heti ensimmäisillä hetkillä. Yksi tällainen traaginen hetki on esimerkiksi Bambi-elokuvassa, jossa nuoren Bambin äiti menehtyy.
3. Mufasa kuolee
Leijonakuningas-elokuva on hurmaava, koskettava ja hauska. Elokuvassa lauletaan iloisesti Hakuna matataa, mutta jokainen muistaa tämän lisäksi myös sydäntä riipivän kohtauksen, jossa Scar heittää Mufasan vuorelta alas ja syyttää siitä vielä herttaista Simbaa.
4. Sirkuspelle Hermanni
Pikku Kakkosella nähtiin lukuisia vuosia Sirkuspelle Hermanin toilailuja. Sarjan alkutunnari oli jo niin puistattavaa kuunneltavaa, että useimmat lapsukaiset saavat edelleen kylmiä väreitä kuullessaan tämän epävireisen sävelmän. Kuuntele kappale alta, jos uskallat.
5. Nasse-setä
Spede Show- ja Vesku Show -televisiosarjoista tuttu Nasse-setä on jäänyt useimpien mieleen. Ohjelma ei ole varsinaisesti lapsille suunnattu, mutta kyllä sitä varmasti vanhempien kanssa tuli joskus katsottua. Pelottavan näköinen Nasse-setä se taas juoruilee humalaisena niitä näitä.
6. Kotia kohti – uskomaton seikkailu
Disneyn Kotia kohti – uskomaton seikkailu -elokuva saa kyyneleet valumaan poskia pitkin, kun kolme rohkeaa lemmikkiä yrittävät päästä takaisin omistajiensa luokse. Kyseinen elokuva ei välttämättä aiheuttanut mitään varsinaisia lapsuuden traumoja, mutta huumori tästä oli kuitenkin melko kaukana.
7. Topi ja Tessu
Topi ja Tessu -elokuva on jälleen yksi Disneyn piirretty, joka huumorin sijaan hyödynsi runsaasti draamaa ja kyyneleitä. Onko maailmassa ketään, joka ei olisi itkenyt, kun Topi jätetään metsään aivan yksin? Katso kohtaus alta.
8. Mörkö
Muumilaakson tarinoita -piirretyssä on paljon erikoisiakin hahmoja. Yksi näistä mielenkiintoisista, mutta hieman puistattavista hahmoista on tummanpuhuva Mörkö. Alta voit kuunnella kyseisen hahmon tunnusbiisin.
9. Hopeanuoli
Hopeanuoli-piirretty ovat kokonaisuudessaan hyvin dramaattinen, kyyneleitä ja ajoittain jopa kammotusta aiheuttava elokuva. Elokuvasarjan aikana kuolee päätähuimaava määrä koiria, karhuja ja vaikka sun mitä. Elokuva on hyvin koskettava, mutta kylmät väreet kiipeilevät pitkin selkäpiitä aina tunnusmusiikin soidessa.
10. Ruohometsän kansa
1970-luvulla julkaistiin piirretty nimeltään Ruohometsän kansa (Watership Down). Kyseinen piirretty ei sovi lapsille eikä aikuisille lainkaan, sillä siinä joutuu seuraamaan muun muassa punasilmäisiä julmia jäniksiä, jotka syövät muita jäniksiä. Alla olevan trailerin voi katsoa omalla vastuulla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää