Jääkiekon SM-liigassa reilu viikko sitten hopealle jäänyt Jokerit on lähes valmis tulevan kauden koitoksiin. Helsinkiläisjoukkue julkaisi maanantaina hyökkääjä Tony Virran 1+1-vuoden mittaisen sopimuksen sekä muutamia muitakin pestejä. Jokereilla on koossa jo peräti 27 pelaajasopimusta.
- Olemme tavoitelleet Virtaa jo kolme vuotta ja nyt se onnistui, Jokerien toimitusjohtaja Matti Virmanen paljasti iloisen ilmeen kera.
Virta, 32, pelasi SM-liigassa edellisen kerran HPK:ssa. Viime kausi sujui Sveitsissä Zürichissä, joka eteni alppimaan finaaleihin, mutta taipui Davosille.
- Päätin, että Sveitsissä en vaihda seuraa. Enkä halunnut lähteä Ruotsiin. Suomessa oli useampia vaihtoehtoja.
- Näin yhden SM-liigan finaaleista paikan päällä ja muut televisiosta. Jokerien joukkue pysyi hyvin kasassa tulevaksi kaudeksi. Ehkä se oli yksi ratkaisevista seikoista, kun tein valintaa, Virta selvitti.
Virta pelasi Sveitsissä hyvän kauden. Mutta ei omasta mielestään, koska ei ennen joulutaukoa saanut seurajohtoa vakuuttuneeksi Zürichin tehdessä pelaajasopimuksia kaudeksi 2005-06.
Sveitsin runkosarjassa Virta pelasi 40 ottelua tehopistein 9+14=23, pudotuspelejä kertyi 14 ja pisteitä niissä 7+6=13. - Joulun jälkeen peli alkoi sujua ihan hyvin, Virta tiivisti.
SM-liigassa Virta on edustanut HPK:n lisäksi TPS:ää. Kausilla 2001-03 hän pelasi NHL:ää Minnesota Wildissa ja AHL:ää Houston Aerosissa. Virta on kokenut myös Elitserieniä Södertäljen paidassa ja Saksan DEL-liigaa Frankfurtin riveissä.
- Laitahyökkääjän tehtävät tuntuvat nykyään minulle omimmilta. Uran alussa pelasin keskushyökkääjänä. Sentterin tehtävien totutteluun menee ehkä pari peliä, Virta aprikoi.
Filppulat rivissä
Virran kontrahdin lisäksi Jokerit julkaisi keskushyökkääjä Valtteri Filppulan kahden vuoden jatkosopimuksen. JYPissä pari viimeisintä kautta pelannut isoveli Ilari Filppula siirtyy Jokereihin vuoden mittaisella pestillä.
- Yksi keskushyökkääjä hankitaan, kun sellainen löytyy. Saa tulla vaikka Kiinasta jos on tarpeeksi hyvä. Mutta eiköhän sellainen Pohjois-Amerikasta tule - pari kuukautta on jo etsitty, toimitusjohtaja Virmanen kuvasi.
