Toivo Sukari IS:lle: Autan ex-rakasta taloudellisesti

Liikemies Toivo Sukari kertoo Ilta-Sanomille, että hän tulee auttamaan entistä Sanna-rakastaan taloudellisesti.

Alkuviikosta media uutisoi, kuinka Toivo Sukari ei ole saanut yhteyttä hänen Ruovedellä sijaitsevassa huvilassaan asuvaan entiseen avovaimoonsa. Sympaattinen mies kertoi alkuviikosta MTV3.fin Viihdeuutisille, että naisen asuminen on hyvä asia talon ylläpidon kannalta. Toivo Sukari kertoo Ilta-Sanomille harmistuneensa julkisuuteen tuoduista väitteistä, joiden mukaan hän yrittäisi saada entistä rakastaan pois huvilasta.

– En ole ajanut ketään pois. Toki Sanna etsii omaa asuntoa Turun suunnalta ja minä autan häntä löytämään oman kodin. Sanna saa asua huvilassani niin kauan kuin haluaa, keskiviikkona Yhdysvaltoihin liikematkalle suunnannut Toivo Sukari selventää Ilta-Sanomille.

Arvostettu suomalainen liikemies kuitenkin haluaa tukea rakastaan monin eri tavoin, vaikka pariskunnan suhde ei toiminutkaan. Pariskunta erosi kerran, mutta palasi kuitenkin takaisin yhteen.

– Tulen auttamaan Sannaa niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Hän on upea nainen, mutta meillä eivät vain kaikesta yrityksestä huolimatta kemiat pelanneet, liikemies sanailee ex-rakkaastaan ylistävään sävyyn.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat