Timo Lavikaisen paljastus illan Putouksesta – yksinäinen sketsihahmo Pieru löytää itselleen seuraa!

Timo Lavikaisen sketsihahmo on antanut katsojille oivalluksia.

Putouksen Timo Lavikaisen sketsihahmo Pieru on herättänyt katsojissa monenlaisia tunteita. Hän kertoo saaneensa Facebookin kautta palautetta katsojalta, jota Pierun hahmo oli selvästi jäänyt mietityttämään pidemmäksi aikaa.

– Palautteen antaja kirjoitti, että aluksi hän ei tykännyt Pierun hahmosta yhtään ja piti sitä vastenmielisenä. Sitten hän oli kuitenkin tajunnut, mistä hahmo oikeasti kertoo.

Lavikainen kertoo katsojan oivaltaneen, ettei hahmossa olekaan kyse pelkästä pieruhuumorista, vaan paljon muustakin. Hän arvelee, ettei kyseinen palautteen antaja ole ainoa, joka on miettinyt samoja asioita.

– On hienoa, että omalla vitsihahmolla on saanut jonkun ajattelemaan, hän toteaa.

Lavikaiselle on tärkeää, että sketsihahmolla on oikea tarina ja tausta. Muutamalle vitsille perustuvaa hahmoa hän ei jaksaisi tehdä.

– Se kävisi äkkiä tylsäksi, hän toteaa.

Lavikainen paljastaa, että Putouksen seuraavassa jaksossa yksinäisyydestä kärsinyt Pieru löytää itselleen seuraa.

– Mutta onko se parasta mahdollista seuraa, se jää nähtäväksi, hän lisää arvoituksellisesti.

Lue myös:

    Uusimmat