Mikrofoneja, kameroita, muistilehtiöitä, toimittajia ja rivi totisia miehiä. Kuulantyöntäjä Ville Tiisanoja katseli testosteronikärynsä aiheuttamaan kuhinaa SLU-talossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa liikkumattomana kuin lihaksikas kivi.
Tosin tämänkin kiven otsa kiilsi hiestä punaisena ja silmiä ympäröivät tummat varjot, kun hän luki selvitystään käryynsä johtaneista tapahtumista. Eikä se ollut ihme, sillä Tiisanoja on kilpailukiellossa kaksi vuotta - mikä vie hänen mahdollisuutensa Pekingin olympialaisiin - ja hänen maksettavakseen lankeaa 50 000 euron sopimussakko Suomen Urheiluliitolle (SUL). Laskun eräpäivää eivät tosin SUL:n edustajatkaan osanneet heti kertoa.
Tiisanojan mukaan ajatus testosteronin käyttämisestä syntyi kevään ja alkukesän aikana. Vantaalaisen tulokset olivat jääneet heikoiksi, ja hän toivoi dopingin nostavan hänet nopeasti takaisin huippukuntoon.
"Myönnän", "kadun syvästi sortumistani", "pahoittelen" ja "pyydän anteeksi" sisältyivät kaikki Tiisanojan ripittäytymiseen, jonka jälkeen hän ei ainakaan keskiviikkoisen ilmoituksensa mukaan aio käryään kommentoida.
Mutta Tiisanojan lausunto jätti myös lukuisia kysymyksiä avoimiksi: Kuka oli se välikäsi, jolta Tiisanoja hankki testosteronia? Missä muodossa hän käytti ainetta? Paljonko aineet maksoivat?
Näihin kysymyksiin ei vastauksia saatu, sillä lausuntonsa luettuaan ja jonkin aikaa tiedotustilaisuutta seurattuaan Tiisanoja nousi ylös:
- Tässä vaiheessa meikäläinen lähtee.
Vaikenemislupauksensa Tiisanoja ehti kuitenkin rikkoa jo yhden kerran tiedotustilaisuuden aikana. Tiisanoja vaati Suomen Antidopingtoimikunnan ADT:n lääketieteelliseltä johtajalta Timo Seppälältä tukea sille, ettei hänen näytteistään ole ennen tätä kesää löytynyt "mitään viitteitä" testosteronin käytöstä.
Seppälä kertoikin, että Tiisanojan hormoniprofiili on ollut ADT:n tarkkailussa loppuvuodesta 2003 lähtien, mutta ennen tätä kesää merkkejä testosteronin käytöstä ei ole löytynyt.
Damokleen miekkoja
Suomen urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja kehui omissa puheenvuoroissaan SUL:n taistelua puhtaan urheilun puolesta, Tiisanojan rohkeutta saapua tiedotustilaisuuteen, yleisurheilun kansainvälisesti ja kansallisesti vahvaa antidopingtyötä ja "SE-ajassa" tehtyä Tiisanojan tapauksen "loppujuoksutusta".
