Tieto, joka voi riipaista: Näin lemmikin käy, jos omistaja joutuu lähtemään väestönsuojaan

Kolmasosa väestönsuojista on korjauksen tarpeessa – näin paljon se maksaa 2:22
Kolmasosa väestönsuojista on korjauksen tarpeessa – tällaisia ovat Suomessa väestönsuojat.

Eläimiä ei saa viedä väestönsuojiin edes poikkeustilanteissa. Lemmikinomistajan kaapeista tulisi löytyä kolmen päivän kotivara myös eläimen tarpeisiin.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut monet pelkäämään sodan leviämistä myös Suomeen. Pelastuslaitoksille on tullut runsaasti tiedusteluja väestösuojista, jotka tarjoavat ihmisille turvaa sotilaallisen hyökkäyksen aikana.

Lemmikinomistajia on riipaissut tieto siitä, että eläintä ei saa napata mukaan suojaan.

Mitä väestönsuojaan saa ja ei saa ottaa?

Väestönsuojat on suunniteltu niin, että niissä voidaan olla yhtäjaksoisesti ainakin kolme päivää. Myös kotona suositellaan pidettävän 72 tunniksi riittävää omavaraa eli ruokaa ja juomaa koko perheen tarpeisiin.

Suojautumistilanteessa jokaisen ihmisen tulee itse huolehtia siitä, että hänellä on väestönsuojassa mukanaan parin päivän aikana tarvitsemansa asiat. Väestönsuojaan kannattaa ottaa mukaan ruokaa, juomaa, henkilökohtaiset lääkkeet ja hygieniatarvikkeet, makuupussi, taskulamppu, paristoja, joditabletteja sekä ajanvietettä, neuvoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK).

Alkoholia, huumeita, aseita, lämpöä tuottavia laitteita tai pahanhajuisia tuotteita ei väestönsuojaan saa viedä. Kiellettyjen tuomisten listalle kuuluvat myös eläimet.

Löytyykö kaapistasi tällaisia ruokia? Katso videolta, miltä hyvä kotivara näyttää. Juttu jatkuu videon alla.

Löytyykö kaapistasi tällaisia ruokia? Katso, miltä hyvä kotivara näyttää 0:47
Katso video: Tältä näyttää hyvä kotivara.

Lemmikin kotivara

SPEK kehottaa ihmisiä suojaamaan lemmikkieläimet hätätilanteessa sisälle asuntoihin.

Suomen Eläinsuojelun verkkolehti Eläinten ystävä suosittelee rajaamaan sisätilan helposti vierailtavaksi ja turvalliseksi. Esimerkiksi sähköt kannattaa kytkeä pois päältä. Riittävä lämpö on hyvä varmistaa esimerkiksi huovalla.

Lemmikinomistajan kotoa tulisi löytyä kolmen päivän kotivara – kuten kuivamuonaa ja annospusseja – myös eläimen tarpeisiin. Omistajan lähtiessä väestönsuojaan eläimelle tulisi jättää riittävästi vettä ja ruokaa.

Näkyville jätetyt kirjalliset hoito-ohjeet, yhteystiedot ja merkintä ulko-ovessa välittävät tietoa eläimestä muille ihmisille.

Huoli maailmantilanteesta on ymmärrettävä, mutta on hyvä pitää mielessä, että tällä hetkellä Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa.

Katso video: Suomalaisyritykset boikotoivat nyt venäläistuotteita.

Myös suomalaisyritykset boikotoivat venäläistuotteita 2:00
Katso videolta, millaisia venäläistuotteita kaupat vetävät myynnistä.

Lähteet: SPK, SEY

Miten Ukrainan tilanne on vaikuttanut sinuun, entä millaisia ajatuksia tai kysymyksiä se herättää? Vastaa kyselyyn!

Lue myös:

    Uusimmat