Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvityksen mukaan Ilta-Sanomien jutun väitteet ovat "salaliittoteorianomaisia" ja perättömiä.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) pyysi THL:ltä selvitystä IS:n eilen torstaina julkaistusta lehtijutusta, joka liittyi koronarokotuksiin ja hybridi-immuniteettitutkimukseen.
Tänään Kiuru kiitti THL:ää selvityksestä.
"THL:ssä hybridi-immuniteettitutkimus ja rokotussuositus ovat sekoittuneet?"
Ilta-Sanomien mukaan monet asiantuntijat epäilevät, että THL:ssä hybridi-immuniteettitutkimus ja rokotussuositus olisivat sekoittuneet keskenään. Lisäksi he epäilevät, että hybridi-immuniteettitutkimuksen takia rokotussuosituksia ei laajenneta muun maailman tavoin, Ilta-Sanomat kirjoitti eilen.
Suomi on lehden mukaan tällä haavaa ainoa Euroopan unionin maista, joka ei rokota sote-henkilöstöä tehosteannoksin eli neljännellä rokotteella.
Jutun mukaan erityistä pohdintaa aiheuttaa se, että rokotussuosituksia antavat samat henkilöt, jotka tekevät myös hybridi-immuniteettitutkimusta.
THL: Tarkemman selvityksen antaminen vaatisi lisäaikaa
THL sanoi STT:lle sähköpostitse lähettämässä selvityksessään tutkivansa aktiivisesti muun muassa suomalaisten vasta-aineita, jotta sen rokotuksia ja tartuntatautien torjuntaa koskevat suositukset voisivat perustua mahdollisimman ajantasaiseen tutkittuun tietoon suomalaisesta väestöstä.