Therese Johaugin dopinglääkäri astui vihdon julkisuuteen: "Vaatimukset kasvoivat liian isoiksi"

Kokenut lääkäri Fredrik S. Bendiksen avautui vaiheista, jotka johtivat Therese Johaugin dopingkäryyn. 

Therese Johaug oli kovan kohun keskellä vuonna 2016 dopingtuomionsa takia. Hän sai 18 kuukauden kilpailukiellon. Yksi sivujuonne oli, että Norjan hiihtoliiton lääkäri Fredrik S. Bendiksen sai potkut. 

Hän oli mies, joka määräsi huippuhiihtäjälle Trofoderm-huulivoidetta. Kukaan ei raporttien mukaan huomannut, että se sisälsi anabolista steroidia nimeltä klostebol. 

Bendiksen on ollut hiljaa sen jälkeen, mutta nyt hän kertoi tuntemuksiaan lääkäriliiton Tidsskriftet-julkaisussa. Hän ottaa edelleen syyt niskoilleen. 

– Työtaakka ja vaatimukset kasvavat ajan mittaan liian isoksi. Riski virheeseen kasvaa. 

Hän sanoi, että perheen sairastelu vei kaiken muun lisäksi aikaa ja huomioita. Hän sai paniikkikohtauksia ja fyysisiä oireita. 

– Opin sen, että kokeneet ja taitavatkin ihmiset tekevät virheitä. 

Bendiksen kuvali käryn jälkeisiä aikoja kauheaksi ja surrealistiseksi. Hän sai kuitenkin hyvää tukea liitolta ja läheisiltään. 

– Tuntui, että kaikki ei voi tapahtua minulle, mutta niin se vaan oli. 

Lue myös:

    Uusimmat