Terassi kesäkuntoon

Kesää lähestyttäessä on syytä siivota kodin terassi, patio tai parveke kesäkuntoon. Perusteellisella siivouksella ja paikkojen kunnostamisella ulko-olohuoneesta saadaan miellyttävä paikka oleiluun. Siivouksen jälkeen pation voi sisustaa raikkaan kesäiseksi ja hankkia kylmää sietäviä kukkia.

Moni panostaa pihakalusteisiin vuosi vuodelta yhä enemmän. Kauniisti ja toimivasti sisustetussa kodin ulko-olohuoneessa viihtyy paremmin ja ennen kaikkea voi nauttia kesän lämmöstä perheen ja ystävien seurassa. Ennen kesää terassin tai parvekkeen pinnat tulee pestä huolellisesti ja kaikki syksyn ja talven aikana kerääntyneet roskat pitää kerätä tiloista pois. Siivouksen ohella ulkotilojen pintoja tulisi korjata ja paikkailla. Huolellisesti pestylle terassille tai parvekkeelle on miellyttävää tuoda kesähuonekalut ja hankkia niihin uudet kauniit pehmusteet. Kesäolohuoneesta voi sisustaa juuri omannäköisensä oleskelutilan. Tärkeintä on, että asukas itse viihtyy terassillaan.

Puhdistusta ja huoltotöitä

Talven jälkeen ulko-oleskelutiloissa on runsaasti pestävää ja puunattavaa. Siivous on hyvä aloittaa keräämällä kaikki roskat, kuten kuivat lehdet, risut sekä muut tuulen tuomat roskat pois. Irtoroskien keräilyn jälkeen koko tilan lattia lakaistaan huolellisesti, jotta pahin pöly ja hiekka lähtevät pois. Pölyn ja lian saa erinomaisesti pois myös terassipesulaitteella. Toki pintojen peseminen onnistuu aivan perinteisilläkin keinoilla, eli tuomalla vettä ämpärissä ja pesemällä juuriharjalla sekä räteillä niin lattiat kuin ulkotilan muutkin pinnat.

Muiden pintojen tultua huolellisesti pestyiksi on aika siirtyä ikkunoiden pariin. Kirkkaat ikkunat antavat ilmettä sekä sisälle kotiin että ulkotilaan. Ikkunoiden pesemiseen on runsaasti erilaisia tekniikoita, mutta tärkeintä on huolehtia siitä, että pesuvälineet ovat laadukkaita.

Pesemisen ja puunaamisen lisäksi kesäolohuoneessa on runsaasti muutakin tehtävää ennen kesäkauden alkua. Pihahuonekalut tulee käsitellä suoja-aineilla vähintään kerran vuodessa, jolloin niiden käyttöikää pidennetään huomattavasti. Kevät on oivallista aikaa pihahuonekalujen käsittelemiseen. Käsittelyihin on erilaisia aineita pihakalusteiden materiaalin mukaan. Hyvin hoidettuja pihakalusteita on mukava käyttää ruokailussa, ja ne miellyttävät myös silmää.

Kauniita yksityiskohtia

Huolellisesti pestylle ja kauniisti kalustetulle terassille on mukava lisäillä kauniita sisustusyksityiskohtia. Ruokailu- sekä auringonottotuoleihin voi hankkia näyttävät pehmusteet. Värimaailmassa on hyvä ottaa huomioon talon sekä istutusten värit. Pehmusteiden lisäksi terassille on hyvä hankkia sopivankokoinen aurinkovarjo.

Kukilla ja viherkasveilla on merkittävä vaikutus viihtyvyyteen. Kauniit kukkaistutukset koreissa tai ruukuissa viimeistelevät muuten viihtyisän kesäolohuoneen. Niin pienemmälle kuin suuremmallekin terassille voi lisäksi hankkia myöhemmin keväällä yrttejä kasvamaan joko ruukkuihin tai miniatyyrikasvihuoneeseen.

Veikeät kiviset eläinpatsaat, puutarhatontut ja romanttiset lyhdyt tuovat kodikasta lisäpiristystä sisustukseen. Jokainen sisustaa terassinsa tai pationsa oman makunsa mukaisesti. Sisustuksen lisäksi kesäolohuoneeseen tulee muistaa hankkia kunnollinen grilli, jotta perheen ruoanlaittajan ei tarvitse viettää liian paljon aikaa yksin sisätiloissa, vaan hän voi nauttia auringon lämmöstä ja iloisesta kesätunnelmasta muiden seurassa.

Teksti: Johanna Tamminen / Mediafocus
Kuvat: Ikea,Asko, Sagaform ja Asuntomessut

Lue myös:

    Uusimmat