Teetkö sinäkin näin käytetylle leivinpaperille? Moni tekee saman virheen
Jätteiden lajittelu säästää luonnonvaroja, mutta edelleen sekajätteeseen päätyy paljon kierrätykseen kelpaavaa jätettä. Tiesitkö, että leivinpaperi kuuluukin usein biojätteeseen?
Leivinpaperi on keittiön käytetyimpiä tuotteita, mutta moni tekee sen hävittämisessä virheen heittäessään käytetyn leivinpaperiarkin sekajätteen joukkoon.
– Nopeasti ajateltuna leivinpaperi voi tuntua kierrätyksen näkökulmasta pieneltä asialta. Suomessa on kuitenkin 2,7 miljoonaa kotitaloutta, ja jos niistä jokaisessa käytetään kaksi leivinpaperiarkkia viikossa, se tekee jo 280 miljoonaa arkkia vuodessa, laskeskelee keittiötuotteistaan tunnetun Fredmanin keittiömestari Ville Parkkinen yrityksen tiedotteessa.
Tiedotteessa muistutetaan, että leivinpaperin rutistaminen sekäjäteastiaan ei kannata, sillä biohajoavaksi merkityt leivinpaperit voi hävittää biojätteen mukana. Tarkista kuitenkin tuotteen pakkauksesta oikea lajitteluastia, sillä kaikki leivinpaperit eivät ole biohajoavia.
Leivinpaperipakkauksesta kannattaa metsästää esimerkiksi sataprosenttisesti biohajoavaa -mainintaa tai OK Compost Home -merkintää. Tällöin leivinpaperin voi kierrättää biojätteeseen tai laittaa omaan kompostiin. Leivinpaperin väri ei ole merkki ympäristöystävällisyydestä.
Mitä merkinnät kertovat? Kierrätyskolmio on kolmesta nuolesta koostuva Möbiuksen renkaanakin tunnettu, usein kartonkipakkauksissa esiintyvä merkintä, joka kertoo tuotteen materiaalin olevan kierrätettävissä.
100 % Biohajoava -merkintä kertoo, että tuote pilkkoutuu luonnossa pienemmiksi yhdisteiksi.
Kompostoitavuudesta kertovat myös OK Compost Home - ja OK Compost Industrial -merkinnät.
Miksi kierrättäminen kannattaa?
Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön vuoden 2020 selvityksen mukaan jopa 60 prosenttia biojätteestä päätyy sekajätteeseen.
Miksi sitten olisi tärkeää, että biojäte päätyisi sille tarkoitettuun astiaan eikä sekajätteeseen? Asiaa voi ajatella vaikka taloudellisesta näkökulmasta: sekajäte on usein se kallein jäte.
Ympäristöministeriön mukaan lajitellusta biojätteestä tehdään Suomessa biokaasua, lannoitevalmisteita maa- ja metsätalouden käyttöön ja multaa viherrakentamiseen. Jos biojätettä päätyy muun jätteen sekaan, saadaan näihin asioihin vähemmän raaka-ainetta.
Ja jos biojätteen heittää väärään astiaan, heikentää se muiden materiaalien kierrätysmahdollisuuksia ja vähentää poltettavasta sekajätteestä saatavan energian määrää.
Muistathan myös, että joulupaperi ei nimestään huolimatta kuulukaan paperinkeräykseen? Entä mihin biojätepussiin napattu koirankakka kuuluu?
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran maaliskuussa 2022.
Lue myös: Säilytätkö sinäkin tuorekelmua keittiön laatikossa? Ei ehkä kannattaisi – testaa tämä niksi!
Näin teet itse biojätepussin sanomalehdestä:
Lähteet: Fredman, Ympäristöministeriö
Uusimmat
-
18:20
NHL-seura päätyi kovaan ratkaisuun: "Päätös oli vaikea"
-
18:08
Suomalaislegendan ikivanha MM-ralliennätys on vaarassa – Sébastien Ogier hakee hyvitystä
-
18:07
EU-parlamentin puhemies Metsola Kiovassa: Tukea Ukrainalle lisättävä
-
17:59
MTV seuraa: Ruotsissa käynnissä mielenosoitus Israelin viisuosallistumista vastaan, paikalla myös Greta Thunberg
-
17:52
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät Kairosta
-
17:40
Lasten ja nuorten terapiatakuu kaipaa vielä viilausta – Psykologiliitto pelkää hoidon viivästyvän
-
17:35
Paavo Väyrynen ylistää kaalilaatikkoa: "Suurin herkku"
-
17:28
Suomalaistähti lähellä olympiapaikkaa
-
17:15
Leijonien NHL-pelaaja päätyi Sidney Crosbyn ”suolauksen” kohteeksi – kaiken kruunaa Jesse Puljujärven kielikoulu
-
17:01
Tämä on Euroviisujen toisen semifinaalin järjestys
-
17:00
Zelenskyin haastajaksi spekuloitu kansallissankari Britannian-suurlähettilääksi
-
16:40
Erikoinen saaga jatkuu – IIHF lätkäisi miljoonan euron sakon venäläisille
-
16:26
Helsinki-Vantaalla evakuoidun Finnairin lentokoneen savun syy selvisi
-
16:21
Astra Zeneca vetää koronarokotteensa myynnistä
-
16:09
Jari-Matti Latvala julistaa: tämä asia tulee ratkaisemaan rallin MM-taistelun
-
16:07
Ruukissa kuukausi sitten kadonnut rollaattorimies on löytynyt kuolleena
-
15:40
Holtittomasti ajanut epäilty autovaras pakeni poliiseja
-
15:12
R-kioski lukitsi ovensa Pinjan nenän edestä – "En ole koskaan kokenut näin näkyvää rasismia"
-
15:06
Kalle Rovanperältä huojentava tieto Portugalin MM-rallin alla
-
14:59
Leijonien nuori taituri siirtyy Olli Jokisen alaisuuteen
-
Lataa lisää