Tätä on äärimmäinen pahuus – eikä sitä tekevää voi parantaa

Voiko ihminen olla jo syntyessään paha? Näin tiede sanoo pahuuden syntymisestä 1:53
Katso videolta, miten pahuus syntyy. Voiko ihminen olla jo syntyessään paha? 

Tietokirjailija ja psykologian tohtori Taina Kuuskorpi vieraili keskiviikkona MTV:n Uutisaamussa ja kertoi pahuudesta, jota hän on tutkinut.  

Aika ajoin maailmasta tupsahtaa esiin äärimmäisen julmia tekoja.  

Psykologian tohtorin Taina Kuuskorven mukaan äärimmäisessä pahuudessa on muutamia keskeisiä tekijöitä.  

Ensimmäinen tekijä on uhrin ja tekijän suhde. Mitä läheisempi tekijä on, sitä pahemmalta teko tuntuu ja pahemmat jäljet jättää. Toisena tekijänä on kipu, ja etenkin pitkittynyt kipu. Kipu on tohtorin mukaan aina kärsimystä.  

Usein ääritekoihin liittyy myös vangitseminen.  

– Nämä kun laitetaan yhteen: perheenjäsen vangitsee, kahlitsee johonkin, kohtelee äärimmäisen raa’asti ja nöyryyttävästi. Tästä päästää äärimmäiseen pahan tekoon, Kuuskorpi tiivistää.   

Yksi esimerkki äärimmäisestä pahuudesta on itävaltalaismies Josef Fritzl, joka piti omaa tytärtään Elisabethia vankina 24 vuoden ajan ikkunattomassa kellarissa raiskaten hänet monesti. Elisabet synnytti isälleen kuusi lasta.

Tapaus tuli julki vuonna 2008. 

– Hän ei ole katunut eikä koe tehneensä kovinkaan kummoisesti.  

Tohtori Kuuskorven mukaan vaikka tapaus olisi tullut aiemmin julki Fritzliä ei olisi voitu enää parantaa.  

– Kun puhutaan vakavista persoonallisuushäiriöistä, niille ei nykytietämyksen mukaan ole juurikaan mitään tehtävissä. Vertaan sitä pysyvään fyysiseen sairauteen, kuten reumaan. Se ei poistu millään tempulla, mutta oireita voi lievittää tai saada hallita niitä paremmin, Kuuskorpi päättää.  

Katso pääkuvan videolta, miten pahuus syntyy. Voiko ihminen olla jo syntyessään paha? 

Lue myös:

    Uusimmat